perjantai 28. kesäkuuta 2013

Huh hellettä! Ja treeniä!

Eilen oli ihan järkyttävän kuuma päivä. Aamulla käytiin poikien kanssa pikkulenkillä, mutta päivällä ei voinut kuvitellakaan muuta lenkkeilyä. Makkarajäljet käytiin ajamassa, löysin uuden paikan mihin voin tehdä jälkiä. Niitä kun ei ole koskaan liikaa! Nurmi oli tällä kertaa ajettu ja siinä oli taas niitä raitoja, lisäksi maa oli rutikuiva ja nurmi tosi lyhyttä. Jouduin siis tamppaamaan taas reilusti.
 
Rambon jälki meni hyvin. Olosuhteista johtuen tuli muutama jäljeltä poikkeaminen, mutta nopeasti löysi taas takaisin. Neljä kapulaa tuli kaikki ilmaistua hienosti ja pari palkkasin vasemmalta puolelta. Röllin jälki meni yllättävän hyvin myös. Rölli ajoi tarkasti, vaikka oli niin haastava alusta. Olin ihan hämmästynyt :D Molemmat pojat olivat reippaita ja työskentelivät normaalisti, vaikka olikin niin lämmin. Se olisikin varsinainen ihme, jos poikia ei joskus jälki kiinnostaisi :D
 
Samaan syssyyn käytiin uimassa ja paikalle saapui myös Rambon tuttu parin viikon takaa, 15-kuinen Elvis-labbis. Se taitaa itseasiassa olla Röllin velipuoli. Rambo käyttäytyi siinä mielessä nätisti, ettei ärhennellyt mitään. Sen sijaan se yritti koko ajan Elviksen selkään, argh! Piti laittaa Rape maihin jäähylle pari kertaa, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Rölli oli myös innoissaan uudesta kaverista, mutta se ei oikein uskaltanut lähteä vesinoutoon, jos Elvis meni ensin. Vaikka Elviksellä olikin jo valmiiksi dami suussa :D Huoh, hermot oli kireellä pässinpäiden takia, mutta sellaistahan se näiden poikien kanssa välillä on.

Muisteltiin kundien kanssa mitä noutokapulan kanssa tehdään. Rambolla kesti hetki tajuta (tai haluta tajuta) ja naksuttelin alkuun parista helposta toiminnosta. Lopulta tehtiin niin, että Rambo käveli mun perässä, jotta tuli sitä liikkeessä kantamista (mitä nyt pikku takapihalla pystyi liikkua). Sitten heitin kapulaa parin metrin päähän, jolloin Rambo nosti sen ja tuli istumaan mun eteen ja otin kapulan käteen. Ihan hyvin sujui koko homma.

Rölli puolestaan muisti heti mikä olikaan homman nimi. Naksuttelin kapulan suuhun ottamisesta ja lopuksi myös heitin sitä vähän kauemmaksi, jotta tuli myös sitä kapulan kanssa liikkumista. Röllikin oli reipas poika. Käytiin vielä toisen kerran uimassa ja harjoiteltiin molempien kanssa myös vesinoutoja. Röllikin malttaa jo pysyä paikallaan ilman hihnaa, kunnes saa luvan noutaa :D

Tänään käytiin Iitan ja Nellin kanssa treenaamassa. Tytöt teki rallyratoja, me ei koska illalla oli vielä BH-kurssi. Rambon kanssa otin paikkiksen Ricon radan aikana. Rambo pysyi hienosti maassa, mutta yhdessä vaiheessa se venytteli antaumuksella ja kävin kunnolla komentamassa, jäbä kun venytteli heti uudestaan kun käskin maihin. Sen jälkeen oli nätisti paikallaan, vaikka Ricoa se katselikin tarkasti vähän väliä. Palkaksi Rambo sai leikkituokion rakkaansa kanssa :D Seuraavaksi vielä paikkis yhdessä Pedron kanssa sillä aikaa, kun Hugo suoritti rataa. Rambo oli hieno, ainoastaan se alussa kääntyi lonkalle ihan kunnolla, mutta annoin olla.

Röllin kanssa otin kaksi lyhyttä paikkamakuuta. Röpö oli jotenkin niin liikkis! Oli kiva treenata vähän senkin kanssa, mun pikku sydänkäpynen <3 Tein myös pari koiran kiertoa maaten ja istuen, Röpö pysyi hienosti. Luoksepäästävyys Iitan toimesta, hyvin meni. Vähän katsekontaktitreeniä perusasennossa, pidin/heiluttelin namikättä Röllin takana. Myös muutama luoksetulo, Röpö oli reipas poika. Lopuksi viisikko sai vielä leikkiä yhdessä ja kivaa oli!

Illalla tosiaan Rambon kanssa BH-kurssille. Tällä toisella kurssilla painotetaan kaiketi tekniikkaa ja käydään kaupunkiosuutta enemmän läpi. Aloitettiin treenaamalla perusasentoa, pa:sta maahanmenoa ja luoksetulon loppuasentoa. Perusasennot meni ihan ok:sti. Maahanmenot oli alkuun melko hitaita, kunnes sain neuvon uuteen kikkaan ja sillä saatiinkin vähän vauhtia liikkeeseen. Rambo on vähän sellainen, että sillä ei ole hirveä kiire suorittaa mitään. Ja mä en sitten aina osaa vaatia tarpeeksi. Luoksarin loppuasennot meni kivasti, Rape tuli hyvin suoraan eteen ja lähelle istumaan, ravilla tosin mutta etäisyyttä oli vain pari metriä.

Seuraavaksi kaupunkiosuutta. Kouluttaja meni autoonsa ja kuljettiin yksitellen auton vierestä ja kouluttaja alkoi yhtäkkiä jutella. Rambo otti ihan lunkisti, vähän kiinnosti autosta tulevat hajut. Sitten käveltiin taas auton ohi ja kouluttaja tuli sen takaa esiin taas jutellen, Ramboa ei kiinnostanut.

Lopuksi vielä muutama toisto alkutunnin liikkeitä, Rapelta alkoi olla jo puhti pois enkä saanut nopeutta kehiin. Perusasennon nopeuttamiseksi sain myös uuden vinkin. Rambohan tulee peruasentoon kiertämällä mun takaa oikealta ja hyvin usein se on aika hidas tapahtuma :D Ainakin jos Rambolla ei ole vire kohdillaan. Kokeilin siis kuppipalkkaa edessä/etuviistossa, josko Rapelle tulisi kiire kiertää mut. Ei vaan tuntunut toimivan, Rape oli entistä hitaampi :D Se keskittyi katsomaan kuppia ja oli oikein hidas. Lopulta en ottanut sivulle istumista ollenkaan, vaan pelkkä mun kiertäminen, jotta Rape tajusi idean. Vapautin siis kupille siinä vaiheessa kun Rambo oli kiertänyt mun sivulle ja seisoi vielä. Vieläkään ei vauhtia saatu lisättyä, mutta ainakin Rambolle jäi jotain hautumaan. Jatketaan toiste paremmalla vireellä ja vähemmän kuuman päivän päätteeksi :D Ai niin, pari kertaa tunnilla annoin Rambon lähteä vapautuksen jälkeen variksen perään (tyhmät varikset hiippailevat välillä väijymässä koirien palkkoja). Voi sitä vauhtia, kun Rambo paineli linnun perässä ja lopulta vaakku nousi puuhun tai aidalle ja Rape oli hölmistynyt :D Hauskaa näytti olevan!

Ps. Röllin madotin tänään, Rambo saa nauttia toimenpiteestä huomenna. Oon vähän alkanut kyseenalaistamaan "rutiinimadotusta", mutta kun reissuissa on pakko madottaa niin on aina helppo muistaa, että Rölli on madotettu samaan aikaan. Huomenna lähdetään Rambon kanssa taas kohti uusia seikkailuja! :D Ai niin, tää meni vuorokausirajan yli, mutta kyseessä siis keskiviikko ja torstai.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa agilityä ja temppuilua

Eilen käytiin Rambon kanssa hyvin pitkästä aikaa agiliitelemässä. Tähän asti ollaa liidelty aina Kompassin tiloissa, jossa on ollut tuskaisen kuumaa ja pieni kenttä. Nyt oltiin Agility Akatemialla ja se olikin tosi kiva paikka. Hiekkapohjainen iso kenttä, joka oli jaettu aidalla kahtia. Porukka treenasi vuorotellen eri puolilla. Meitä oli tunnilla viisi ja oltiin yhden perron kanssa samalla puolella. Tehtiin siis vuorotellen aina ratoja. Piirtelin Paintilla taas hienot ratapiirrokset :D
 
 
Ensimmäinen rata oli pidempi. Eihän me tuollaisia hienouksia osata mennä :D Ohjasin siis omaan tyyliini. Kepeille piti pysähtyä kunnolla, jotta sain ohjattua niistä oikein, niitä Rambo ei todellakaan osaa itse. Muut esteet Rape kyllä handlaa, tänään renkaan läpimeneminen tuotti herralle vaikeuksia ja se meni monta kertaa muusta raosta. Myöskin muutaman kerran Rape meni ensimmäisen putken väärästä päästä sisään, mutta sehän oli vissiin mun ohjausvirhe. Ei päästy kertaakaan koko rataa läpi ilman jotain kommervenkkiä tai uusintaa, mutta mielestäni mä opin aika hyvin ohjaamaan tuolla radalla.
 
 
Toinen rata oli lyhyempi, mutta siinä oli hankala ohjaus hypyillä. Kakkoseste oli muuri, jollaista Rambo ei ole ennen mennyt, mutta eipä se aiheuttanut mitään ongelmia. Tämäkin rata alkoi sujumaan ihan kivasti ja pussikin meni kuin vettä vaan. Lopuksi päästiin pari kertaa kokeilemaan keinua, sitä ei olla ennen tehty. Ihan vain ohjasin Rambon keinulle ja kouluttaja piti keinun päätä alhaalla. Pysäytin Rambon oikeaan kohtaan ja pidin sen paikallaan, kouluttaja laski keinun toisen pään alas ja rauhallisesti ohjasin Rambon pois keinulta. Rambo ei ollut juuri millänsäkään.
 
Lopuksi vielä vähän ensimmäistä rataa. Kokonaisuudessaan treenit meni ihan mukavasti. Rambo oli innoissaan ja mullakin oli hauskaa. Pari kertaa Rape kiihtyi sen verran, että yritti näpsiä mua, mutta se touhu lopetettiin lyhyeen. Muutenkin Rapella oli välillä valikoiva kuulo, kun odottaminen oli hieman hankalaa herralle :D Pitäisihän sitä vain päästä menemään eikä turhia kuunnella mammaa. Yritän päästä käymään agilityssä nyt vähän enemmän ja tosiaan jättää tokoilua vähemmälle. Rapekin saisi oikein mieluisaa treeniä :) Ja kyllä tossa ihan ohjaajallekin hiki tuli!
 
Tänään myöskin pitkästä aikaa temppuiltiin poikien kanssa. Pojat temppuilivat vuorotellen lyhyissä pätkissä, kun ulkona oli sen verran lämmin ja pojat tietysti ihan innoissan. Takapihalla oli kiva puuhailla. Rambon kanssa muisteltiin matolle menemistä, etujalkojen laittoa jakkaralle, lörtsylle ja saaviin ja takajaloilla niiden kiertoa molempiin suuntiin. Lisäksi grillin kaasutöntsän kiertoa ja keittiön laatikoiden kiinni laittamista. Röllin kanssa samat matolle meneminen ja etujalat noille kolmelle esineelle. Röpöllä ei ole vieläkään käskyjä näissä. Harjoiteltiin myös vähän pyörimistä etujalat saavin päällä, hyvin alkoi sujua. Lisäksi avustettuna kaasutöntsän kiertoa (sitä Rölli ei ole oppinut vielä itsenäiseksi) sekä laatikoiden sulkemista. Molemmilla meni kaikki hyvin ja pojilla oli kyllä kivaa, eivät olisi malttaneet lopettaa :D Voisikin keksiä jonkun uuden tempun opetettavaksi, niin pojat sais taas kunnolla aivojumppaa.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannustreenejä ja koirapuistoilua

Perjantaina tapahtui oikea ihme. Kävin Rambon kanssa koirapuistossa! Oltiin lenkillä ja mentiin meidän entisen vakiopuiston (tosi iso puisto) ohi. Siellä oli muutama koira ja Rambo katseli aidalla haikaillen ja kääntyi välillä kysymään multa voitaisko mennä. Sanoin sille muutamaan kertaan, ettei voida mennä kun se ei osaa käyttäytyä, mutta päätinkin sitten juhannuksen kunniaksi ottaa ison riskin ja päästää Rambon puistoon, kun se oli jo väsyttänyt itseään lenkillä ihan hyvin. Puistossa oli siis jo koiria, mm. viiden leikkaamattoman whippet(tms.)uroksen lauma ja sinne tuli myös lisää porukkaa. Yhteensä oli reilusti yli kymmenen koiraa ja suurin osa uroksia. Mitä tekee Rambo? No käyttäytyy hienosti! Muutaman uroksen kanssa oli pientä jäykistelyä hännät pystyssä, mutta siihen ne tilanteet sitten jäivätkin. Yhtään rähinää ei edes meinannut tulla.

En tiedä miksi Rambo oli niin hienosti, oliko syynä se, että koiria oli niin paljon eikä se "uskaltanut" alkaa sooloilemaan vai oliko jäykistelykaverit sitten sellaisia, joista Rambo tajusi, ettei noille kannata alkaa. Oli syy mikä tahansa niin hienosti sujui ja kehuin ukkoa paljon hienosta käytöksestä. Rape jopa näytti siltä, että huh, ei tarvitse alkaa haastamaan ketään :D Kuulosta tyhmältä, mutta ihan oikeesti. Ei se kenenkään kanssa leikkinyt, mutta koko jengi oli sulassa sovussa. Ei me nyt puistoissa välttämättä aleta käymään, mutta välillä voidaan poiketa. Olipa hieno juttu, että Rambo pääsi tajuamaan, että on mahdollista myös käyttäytyä, vaikka muita miehiä olisi paikalla.
 
Päivällä oli hakutreenit. Aikamoisen lämmin ilma oli, mutta varustelujen myötä Rambo pärjäsi autossa hyvin. Otin vain neljä ukkoa Rambolle, ne riitti siinä auringonporotuksessa. Ensin etukulma ääniavulla, Rambo meni suoraan ukolle. Toinen etukulma ilman apua, maalimies oli tavallaan kuopassa, suoraan meni taas. Kolmas piilo olikin ison kiven takana, mutta ensin piti ylittää pieni nyppylä. Se otettiin ääniavulla. Rambo lähti reippaasti hakuun, mutta nyppylän jälkeen sille tuli joku tenkkapoo ja se pysähtyi ja koikkelehti lähistöllä. Uusi ääniapu ja Rape lähti taas etsimään. Itse en nähnyt missä se meni, mutta kuulemma sai hajun polusta, jota pitkin maalimies oli edellisillä koirilla tullut pois piilolta, ja sitten polulta se oli nähnyt maalimiehen ja mennyt piilolle. Viimeinen piilo oli suht syvällä ja ilman apua. Rape oli kuulemma piilon lähellä puuhaillut jotain omiaan ennen kuin meni maalimiehelle. Neljä ukkoa oli ihan tarpeeksi, enempää Rape ei olisi varmaan jaksanutkaan. Joka kerralla Rambo lähti innokkaasti hakuun ja reippaasti se myös tuli takaisin luokse. Ihan ok treenit siis.

Juhannusaaton iltaa vietettiin kavereilla ja seurana oli myös kolme chihua. Yksi oli juoksuinen narttu ja yksi leikattu uros ja pojat käyttäytyivät kivasti. Juoksunarttu tietysti kiinnosti Ramboa, mutta herra jätti lähentelyt tekemättä ;) Muuten chihut saivat olla suht rauhassa, kun tekivät selväksi etteivät halua leikkiä jättiläisten kanssa :D Pojat tykkäsivät myös tutkailla puutarhaa ja uusia hajuja. Hauska ilta tuli vietettyä ja yöllä kun saavuttiin kotiin pojat nukahtivat kyllä samantien.

Eilen käytiin makkarajäljillä. Rambo ajoi hienosti ja tarkasti, loppujäljellä tuli pari poikkeamista. Kapuloita taas neljä ja ne ilmaistiin hyvin. Toka ilmaisu meinasi jäädä puolitiehen, kun Rambo meinasi jättää pyllyn ilmaan, mutta palkkasin vasta kun oli kokonaan maassa. Kolmannella sitten odotin sekunnin kauemmin ennen palkkausta, ilmaisu toki meni oikein. Neljäs ilmaistiin myös hyvin ja palkkasin koiran vasemmalta puolelta. Tajusin nimittäin, että palkkaan aina oikealta puolelta ja Rambo kääntyy mua kohti maahan mentyään. Ei kai sillä väliä ole miten se palkkaus toteutuu, mutta yritän muistaa tehdä sen myös vasemmalta. Nyt Rape ihmetteli vähän, että mistä se palkka oikein tulee. Röllin jälki meni myös tosi hyvin, ehkä jopa paremmin kuin yleensä. Hienot miehet jälleen!

Samalla reissulla käytiin taas koirapuistossa, kun huomasin siellä saman naisen koirineen kuin eilenkin. Kysyin Rambolta mennäänkö puistoon ja heti alkoi vimmattu vinkuminen ja ravaaminen ympäri takakonttia :D Tein itse virheen, kun olin viemässä molempia yhtä aikaa portista. Portille tuli nimittäin eilinen pikku-uros ja Rambo säntäsi sen "kimppuun" ja Rölli olisi ollut heti menossa leikkimään. Hihnat oli toki vielä, mutta tunsin itseni ihan kädettömäksi :D Ei muuta kuin pojat ulos portista, Rambo häpeämään autoon ja Röllin kanssa mentiin rauhassa puistoon. Puistoonhan siis kuljetaan samalla lailla kuin ovista yleensäkin eli mä edellä ja pojat luvan kanssa, lisäksi vapaaksi pääsee normaaliin tapaan vasta luvan kanssa. Röpö oli aivan onnessaan päästessään leikkimään uusien kavereiden kanssa. Voi veljet sillä oli hauskaa :) Röpö ei siis ole muistaakseni koskaan päässyt koirapuistoon niin, että siellä olisi muita koiria. Turhan rajua menoa pikkupojalle, mutta varmaan tullaan silloin tällöin puistoilemaan Röllinkin kanssa. Nytkään ei oltu kovin kauaa, kun Röpö alkoi jo väsyä. Ihmekös tuo, sellainen oli vauhti pikkuherralla :D

Rambo paukapää piti ääntä autossa (mitä se ei muuten koskaan tee :D), kun hänkin halusi pitämään hauskaa. Se pikkukoira oli siis eilenkin ollut puistossa ja Rambo oli ollut nätisti. Nyt tietysti kun toinen tuli suoraan "silmille" niin herran piti näyttää olevansa kingi. Hetken päästä hain Rambon puistoon ja pidin sille vähän sulkeisia, ennen kuin päästin vapaaksi. Sama pikkukoira oli tullut Röllin kanssa siihen lähelle ja sain komennettua Ramboa käytöksestään. Sen jälkeen kaikki menikin hyvin. Pikkukoiran omistajan toinen koira on 9-vuotias melkein puhdas labbisuros, jolle Rambo ei perjantainakaan uskaltanut muuta kuin vähän jäykistellä. Tiesin siis, että Rape pysyy aisoissa nytkin. Ja hienostihan se meni, Rape käyttäytyi nätisti. Muita uroksia puistoon ei tullut, pari narttua kylläkin. Pojilla oli hauskaa ja Rölli nautti täysin rinnoin. Röpö ei kovin paljon pääsekään muiden kuin Rambon kanssa leikkimään. Mainittakoon vielä, että en siis tosiaan aio käyttää Ramboa puistossa jos se alkaa yhtään osoittamaan merkkejä siitä, että se ei osaakaan käyttäytyä. Tarkkailen sitä koko ajan ja käytän järkeäni puistoilun kanssa. En mene ehdoin tahdoin tapattamaan ketään :D Uskon silti, että Rambolle voi tehdä ihan hyvää päästä välillä puistoon.

Tänään vietettiin suht rauhallista päivää juhannuksen juhlimisesta toipuen. Meillä oli eilen taas tupa täynnä kavereita ja pikku chihutyttö myös. Pojat käyttäytyivät edelleen kiinnostuneesti ja nätisti neitiä kohtaan. Muuten pojat oli mukana touhuamassa koko ajan ja väsyhän siinä tuli. Tänään siis levättiin ja uitiin, Rambo pääsi treeneihin vielä illalla.

Treenattiin kuppipalkalla koko tunti. Aloitettiin sillä, että kuppi oli ensin koiran edessä ja sitten takana. Koira puolestaan oli perusasennossa molemmilla puolilla tai jalkojen välissä tai maassa molemmilla puolilla ja jalkojen välissä. Lisäksi pari toistoa koiran seistessä sivuilla. Viiden sekunnin katsekontaktista vapautus kipolle. Ihan perussettiä Rambolle koko homma, Rape on tottunut kuppipalkkaan oli se sitten edessä tai takana. Lisäksi takapalkalla otettiin pieniä seuruupätkiä. Tein ne koira vasemmalla puolella ja parit käännöksetkin muistaakseni. Lopuksi tein pari lyhyttä pätkää myös koira oikealla.

Oltiin isolla ympyrällä ja jätettiin kupit omalle paikalle. Yhdessä seuruutettiin ympyrä molempiin suuntiin. Rambolla oli hieman vaikeuksia pitää kontaktia kuppien kohdalla :D Sitten kupit oli koirien edessä ja vuorotellen jokainen pujotteli toisten ympäri. Toisten pujotellessa tein samaa harjoitusta kuin alkutunnista eli koira tietyssä paikassa tietyssä asennossa ja katsekontaktista vapautus kupille. Aika paljon tuli tunnin aikana otettua perusasentoa myös oikealle puolelle.

Lopuksi otettiin luoksetulo kahden koiran välistä. Laitettiin kuppi vähän matkaa ohjaajan taakse ja vapautettiin koira suoraan liikkeestä kupille. Rambo tuli reippaasti. Muiden tehdessä luoksareita ja mennessä siis Rambonkin ohi otin pari paikkista istuen ja maaten. Sitten ei vissiin muuta. Rape oli tänään ihan ok treeneissä. Treenattiin onneksi varjossa, oli tarpeeksi lämmin muutenkin. Seuruu oli vähän laiskaa, mutta muuten meni ihan kivasti. Ensi viikolla alkaa toinen BH-kurssi ja luulen, että muuten pidetään vähän taukoa tottistelusta. Onhan tässä tullut taas treenattua aika reippaasti :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Pojat puuhailee ja treenailee

Tiistaina molemmat pojat pääsivät hierottavaksi. Molemmilta löytyi pieniä jumeja, jotka todennäköisesti johtuvat uimisesta, me kun käydään uimassa lähes joka päivä. Rölli oli muuten pysynyt hyvänä viime kerran jäljiltä.
 
Eilen sitten pidettiin kevyempi päivä, joskin makkarajäljillä käytiin. Rambon jäljellä nurmi oli tosi lyhyttä ja maa kuiva, joten tamppasin normaalia enemmän ja laitoin hieman tiheämmin nameja. Rambo ajoi tosi hyvin, vaikka olikin vähän vaikea alusta. Lisäksi kaikki neljä kapulaa ilmaistiin hienosti :) Röllin jäljellä alusta oli vähän parempi ja pikkuherran jälki meni hyvin. Alkuun jouduin vähän himmailemaan vauhtia, mutta sitten Röpö ajoi hienosti.

Tänään aloitettiin aamu aikaisilla noutotreeneillä. Ajattelin olevani fiksu, kun mennään töihin vielä viileällä. Tosin koko päivän olikin sitten viileää :D Silti. Ensin oli vuorossa hakuruutu ja sitten jälki. Rambo pääsi ensin hommiin. Ennen ruutua kaksi markkeerausta ja Rape lähti kuin tykinsuusta :D Viiden damin ruutu meni hienosti. Rambolla oli tosi hyvä into tehdä töitä ja damit löytyivätkin helposti ja Rape lähti aina innolla ruutuun. Viimeisen damin kanssa tehtiin ensin yksi tyhjä lähetys, tai muistaakseni Rape lähti johonkin haahuilemaan ja kutsuin sen pois. Seuraavalla lähetyksellä sitten suoraan damille. Ruutu oli siis "sokko", kävin ensin täyttämässä sen ja sitten vasta Rambo paikalle. Joskus kun tulee tehtyä motivoituja ruutuja. Rapen ruudun jälkeen jätin sen vielä paikkaistumiseen siksi aikaa, että kävin viemässä damit Röllin ruutuun. Rambo ei olisi halunnut ollenkaan lähteä autolle eli vissiin jäi ihan hyvä into vielä päälle :D

Röllin kanssa otettiin myös kaksi markkeerausta ennen ruutua ja vauhdikkaasti meni. Ruutu meni hyvin myös, Röllillä oli kunnolla hommia kun etsi dameja varvikosta. Kaikki damit löytyivät hienosti, mutta välillä kesti normaalia kauemmin kun pikkunenä nuuskutteli menemään. Kerran Röpö poistui ruudusta ihan väärään suuntaan ja lähetin sen uudestaan. Rölli teki kyllä hommia reippaasti, vaikka alkoi jo vähän väsyä niin ei luovuttanut. Röpöhän suorastaan rakastaa kaikkea noutamiseen liittyvää, joten ei se varmaan koskaan luovuttaisikaan vaikka kuinka tuntuisi hankalalta :D

Hauska kuinka pojat onkaan erilaisia näissäkin jutuissa. Ruudussa Rambo liikkuu rauhallisesti ja nenä taitaa olla paremmin auki kuin Röllillä. Rambolla ei yleensä ole mikään kiire ja jos/kun alkaa tympiä niin sen kyllä sitten huomaa, työskentelymotivaatio laskee reippaasti ja Rambosta tulee paukapää :D Rambo tuo damit suoraan mulle ja käteen. Röpö puolestaan liikkuu ruudussa yleensä hyvin vauhdikkaasti ja tekee siksakkia sinne tänne, kunnes paikallistaa hajun. Damit tuodaan melko suoraan, välillä taitaa olla mielessä, että etsittäiskö tässä samalla vielä toinenkin, mutta muutamalla karjahduksenpoikasella Röpö muistaa mitä pitikään tehdä. Röpö ei edelleenkään palauta käteen, mutta eipä me treeniä sen suhteen olla tehtykään enkä jaksa sillä päätäni vaivata. Omaksi iloksihan tätä tehdään, pääasia että Röpö saa kivaa tekemistä.

Seuraavaksi sitten varisjäljet. Rambon jälki oli tosi pitkä ja kulki enimmäkseen näkymättömissä. Hienosti Rape ampaisi jäljelle ja eteni puoliväliin saakka. Sitten se pari kertaa pysähtyi katsomaan missä mä olen ja jotain muutakin vissiin tapahtui, kun Rape iloisesti palasi jälkeä pitkin takaisin alkuun. En sanonut mitään vaan lähetin uudestaan jäljen alusta ja Rape lähti reippaasti liikkeelle, suoraan sinne mihin oli ajamisen keskeyttänyt. Sitten se etenikin hienosti jälkeä pitkin loppuun, löysi linnun ja toi sen mulle. En tiedä mikä tuo homma oli, tuliko äitiä ikävä vai muuten vaan uskon(hajun)puute. Tosi pitkään aikaan mitään tuollaista ei ole tapahtunut. Kuitenkin Rambo sitten suoritti jäljen loppuun asti hienosti. Vaikka kyllä mä jo mietin, että mitä ihmettä tässä meinaa tapahtua :D

Röllin jälki oli vähän lyhyempi, mutta kulki osittain myös näkymättömissä. Röpöllä ei juurikaan mitään irtoamis- tai itseluottamusongelmaa ole, se painelee metsässä taakseen katsomatta ja määrätietoisesti (joskin yleensä hyvin seilaten) etenee jäljellä. Jäljellä sillä ei ole mitään muuta mielessä kuin haju ja mitä hajun päästä löytyy. Rölli on kyllä aika itsenäinen tapaus muutenkin. Linnun löydettyään Röpö nytkin pysähtyi katsomaan mihinhän se mamma jäi ja huomioi taas ympäröivän maailman :D Jäljellä Rölli ei yleensä ota spontaanisti lintua/pupua ylös, vaan se nuolee sitä, katsoo mua, nuolee lisää ja jos en sano mitään tai pillitä niin se saattaa edelleen ihmetellä löytöä tai jopa nostaa sen. Reippaasti se kuitenkin aina tuo löytönsä, mutta sitä täytyy ylösnostossa vähän tsempata. Ei aina, mutta yleensä. Tai sitten Röpö vain pitää lepohetken intensiivisen työskentelyn jälkeen :D

Kävin vähän shoppailemassa kaikkea kivaa. Löytyi mm. kirkkaan pinkit tokokartiot, pirteän väriset tuolit näyttelyihin sekä pojille viisi ihanaa lelua (Petellä tarjous 5 lelua/9,95€!). Pojilla olikin pieni joulu, kun saivat uudet lelut haltuun ja leikkivät niillä innoissaan. Ja tietysti se toisella oleva oli aina parempi :D Kävin myös punnitsemassa pojat, Rambo ~41kg ja Rölli ~32,5kg. Rambo on vielä sopiva, vaikka vähän saisi pudottaa. Rölli on pysynyt samankokoisena jo pitkään :) Pikku kääpiö <3

 
Illalla oli Rambolla treenit. Ilma oli aika hyvä eli pilvinen eikä liian lämmin. Rambo oli treeneissä ihan kiva, vire olisi saanut olla hieman parempi, mutta ihan ok:sti meni hommat. Aloitettiin paikkamakuulla, tunnilla oli lisäksi pari narttua ja oltiin kolmion muotoisesti. Rape oli hyvä.
 
Seuraavaksi suoritettiin alokasluokan liikkeitä, kaikki yhdessä rivissä ja käskytettynä. Ensin seuruu hihnassa. Rape oli vähän kiinnostunut viereisestä dallusta ja käännökset liian väljiä, muuten ihan ok. Muut tein ilman hihnaa. Luoksepäästävyys meni hyvin. Uusi paikkamakuu rivissä, hyvin myös. Liikkeestä maahanmenoja oli kaksi peräkkäin, molemmat turhan hitaita. Liikkeestä seisominen hyvin. Tein jäävät avo-tyyliin eli menin ensin koiran taakse pari metriä ja sitten palasin viereen. Viimeiseksi luoksetulo ja se meni hienosti, Rambolla oli vauhtia niin, että pelkäsin jo yhteentörmäystä, mutta nätisti pysähtyikin eteen istumaan.
 
Siinä se helppo osuus, sitten alkoikin hiusten harmaantuminen :D Alettiin harjoitella luoksetulon pysäytystä vähän kovemmilla panoksilla. Tähän astihan olen pitänyt takapalkan ja pysähdyksestä vapauttanut sille, lisäksi oon pysäyttänyt sekä suullisella käskyllä että käsimerkillä. Nyt ei ollut takapalkkaa pysäytys vain yhdellä avulla ja pysäytyksen jälkeen kutsuin loppuun luokse. Huh. Käytin suullista käskyä, koska uskoin sen olevan vahvempi kuin käsimerkki. Tehtiin satamiljoonaa toistoa, siltä ainakin tuntui :D Harjoiteltiin liikettä kahdessa erässä, treenin lopuksi vielä hinkattiin.
 
Ongelmia oli pari; Rambo ei pysähtynyt käskystä ja se alkoi ennakoimaan pysäytystä niin, että ei edes lähtenyt ensimmäisestä kutsusta liikkeelle. Välillä onnistui ja Rambo pysähtyi hienosti, ei toki samantien mutta muutaman askeleen jälkeen. Enimmäkseen pysähtyminen oli sellaista hiipimistä, että ensin laski raville ja sitten muutaman askelen jälkeen pysähtyi. Välillä sitten laski vain raville ja tuli loppuun asti lönkötellen eikä ollut ihan varma mitä tekisi. En kuitenkaan alkanut uusimaan käskyä, vaan sitten otettiin uusiksi. Rambo selvästi oli vähän pihalla, että mitä nyt oikein tehdään, kun ei ollut edes samat avut ja palkka kuin tähän asti on ollut. Lisäksi jos itse sanoin väärällä äänensävyllä pysäytyskäskyn niin Rambo ei todellakaan pysähtynyt. Hienoa, kokeeseen jos joskus mennään niin siellä ei ainakaan ole normaali ääni :D No, eiköhän sitä ehdi harjoitella vielä :D
 
Toinen ongelma siis liikkeellelähdön vaikeus. Mielestäni sanoin ihan normaalisti aina käskyn, mutta ehkä Rambo luki musta tai muuten vain ennakoi, että joutuu kuitenkin pysähtymään. Välillä Rape nousi seisomaan, välillä vain istui ja vasta toisesta käskystä lähti liikkeelle. Lopuksi otin muutaman pelkän luoksetulon ja lähdin kutsuttuani pakoon, jotta sain koiraan liikettä heti. Rambo kyllä on sellainen, että se alkaa tosi nopeasti ennakoimaan. Annetaan liikkeen nyt hautua molempien pääkopassa ja otetaan joskus myöhemmin taas treeniin.
 
Harjoiteltiin vielä pienesti muutakin. Otin parit puun kierrot ja myös pysätykset, hyvin meni. Siinä Rambo kyllä pysähtyy nopeasti :D Muutamat kumartumiset treenattiin, Rambo tönötti pylly pitkällä :D Kaukokäskyjä istu-maahan-vaihtoina, etäisyyttä alle pari metriä ja hienosti meni. Lisäksi vielä Rambo oli maassa, istui ja seisoi ja kiertelin sitä ja heittelin isoa puunpalasta sen yli ja sivelin sillä Ramboa. Rape on tähänkin touhuun tottunut ja pysyi hienosti paikallaan. Kouluttaja tuli vielä lihapullan kanssa häiriköimään (asento oli seisten) ja heitteli sitä Rambon yli yms. ja yritti houkutella Ramboa ottamaan pullan. Kerran yskähdin, kun Rape oli kurottautumassa pullaa kohti, mutta muuten Rambo oli hienosti. Pari kertaa seisomisen aikana Rambo istahti, oli vissiin hyvin häiriköity :D
 
Meidän treeneissähän tehdään aika paljon noita harjoituksia, että kouluttaja tulee härnäämään koiraa jollain herkulla ja sitä ei luonnollisestikaan saa ottaa. Rambo yleensä on kiinnostunut ja katsoo sitä, mutta tietää hyvin, ettei mitään oteta ilman mun lupaa. Joskus kouluttaja antaa koiralle luvan ottaa namin, mutta silloinkaan ei saa ottaa. Rape on hyvännäköinen aina, kun se katsoo namia, katsoo kouluttajaa ja katsoo mua (kysyy siis luvan), malttaa mielensä ja toivoo pian saavansa namin :D Joskus se yrittää ottaa namin, mutta silloinkin lähinnä hitaasti hivuttaa kuonoaan lähemmäksi ja kaula aina venyy, muuten pysytään paikallaan. Hupsu ukko :)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Näyttelyssä ja treeneissä

Eilen huristelin Rambon kanssa Kotkaan KV-näyttelyyn. Näyttelypaikkana toimi hiekkapohjainen joku urheilukenttä. Kehä ei ollu järin iso, mutta onneksi kuiva. Tuomarina toimi kroatialainen Igor Selimovic, josta ei kyllä jäänyt kovin hyvää kuvaa. Tuomari mussutti karkkia lähes koko ajan, ei ottanut mitään kontaktia esittäjiin eikä hänellä myöskään näyttänyt olevan mitään linjaa. Lisäksi rodun voitti selvästi epäpuhtaasti liikkuva koira, joten tälle tuomarille en enää rahojani kiikuta.
 
Uroksia oli aika paljon ja valioluokassa paikalla oli viisi. Rambo esiintyi ihan ok:sti ja sai ERIn. Muutkin valiot saivat ERIn ja kilpailuluokassa menivät taas Rambon ohi. Jäin katsomaan vielä rodun loppuun. Olin jo kasannut häkin ja valmiina lähtöön, kun Rambo alkoikin käyttäytyä niin huonosti, että jäätiin narttujen ajaksi. Käskin sen olla maassa ja herra vain vinkui narttujen perään (yksi tietty lähellä oleva narttu oli näköjään vienyt ukkelin sydämen), nousi vähän väliä ja yritti komentaa mua. Siis voi jumankekka mulla meni hermot! Rambo ei ole koskaan tuollainen vammapää. Se oli muutenkin pari kertaa ennen tuota show'ta yrittänyt komentaa mua ja käyttäytynyt huonosti. Olin kyl niin huonolla tuulella näyttelystä kotiin ajaessani että.
 
 
Illalla käytiin vielä ajamassa makkarajäljet. Rambon jäljellä oli kolme kapulaa ja ne ilmaistiin hienosti. Jälki meni muutenkin hyvin. Röllillä oli välillä taas turhan paljon vauhtia, mutta muuten ihan perusajoa. Molempien jäljillä oli taas hieman muitakin painaumia ja jäljeltä poikkeamisia tuli muutamat, mutta aina löysivät takaisin jäljelle.
 
Tänään pojat pääsi taas katsomaan hevosia ja uimaankin pariin otteeseen. Illalla oli Rambolla treenit, joissa viihdyttiinkin kahden eri tunnin ajan. Ekalla tunnilla oli mukana kaksi ihanaa narttua ja yksi uros, Rape oli hieman kiinnostunut toisesta nartusta, josta oli kasvanut ihana nainen. Tehtiin taas aika paljon juttuja, joten eiköhän aleta listaamaan.
 
Luoksepäästävyys, joka meni hyvin. Paikkamakuu 3 min, olin piilossa auton takana, mutta tirkistelin vähän väliä. Hyvin meni. Käskytettyä seuruuta kaikki yhes koos, Rape olisi voinut olla parempi. Se otti häiriötä nartuista ja epätasaisesta maasta :D Häiriköitiin koiraa nameilla, ensin koiran istuessa edessä ja sitten liikkeessä. Tuttua puuhaa siis, katsekontaktin tuli pysyä ja välillä annettiin lupa ottaa nami. Istuessa meni hyvin, liikkuessa Rape oli vähän pihalla. Ensin tein vähän aikaa peruuttaen Rape mun edessä, sit Rape mun jalkojen välissä. Lopulta vielä seuruutin molemmilla puolilla ja heilutin namikättä koiran yläpuolella, Rape piti hienosti kontaktia.
 
Harjoiteltiin liikkumista/seuraamista sivulle, sekä oikeaan että vasempaan. Oikealle oli vähän helpompaa, koska koira ei ollut "tiellä". Vasemmalle piti miettiä omia askeleitaan ja Rapelle se oli vähän hankalampaa, no eihän sitä juurikaan olla tehty. Molempiin suuntiin tietysti vielä käsiavulla ohjaus, mutta ei sentään namia kädessä. Tehtiin yhdestä muutamaan askeleeseen kerrallaan. Homma oli vähän hakusessa, mutta alkoi myös sujua ihan kivasti.
 
Pujoteltiin viiden maassa olevan lelun ja namikipon välistä, Rape oikealla puolella ja juosten :D Siinä ei ollut seuraamisesta puhettakaan, paitsi pari kertaa oli hyvä kontakti ja paikka. Muuten meni vähän miten sattuu. Sitten luoksetulo kaikkien houkutusten vierestä ja se meni hienosti, Rape tuli reippaasti vähän katsoen tavaroita, mutta suoraan eteen istumaan. Siitä juostiinkin autolle syömään.
 
Lopuksi otettiin lyhyet paikkaistumiset, kävin kauempana kiertämässä auton ja tolpan ja puun ja näin. Ekalla kerralla Rambo pysyi hienosti paikallaan, kuten odotinkin. Tokalla kerralla vaihdettiin paikkaa ja uudestaan. Tällä kertaa järkytyin syvästi, kun Rambo lähti mukaan, kun kouluttaja tuli patukalla häiriköimään. Siis wtf?! Olin siis vielä kauempana ja sieltä sitten karjaisin, Rape kyllä muistaakseni lopetti aina ja istui takaisin, mutta kouluttajan jatkettua härnäämistä lähti siihen mukaan. Päästyäni koiran luokse otin uudestaan paikkaistumisen ja kiersin saman etäisyyden kuin ekallakin kerralla. Ja Rape menee samaan patukkahalpaan kouluttajan mukaan. Argh! Lopuksi sitten vielä lyhyt paikkis ja pysyin lähempänä, Rape malttoi tällä kertaa istua häiriöstä huolimatta. Tämä koko juttu hämmensi mua aika lailla, sillä Rapella ei ole tapana lähteä häiriöihin mukaan. Toisaalta nyt olin aika kaukana, en tiedä olenko ennen ollut yhtä kaukana häiriöiden aikaan. No, harjoitusta vaan lisää.
 
Vikaksi harjoittelin vielä niitä sivuaskelia, mutta Rape oli ihan pöllöpää. Se tuli koko ajan vinoon perusasentoon eikä keskittynyt, joten heitin koiran autoon hetkeksi. Vähän ajan päästä jatkettiin hommia ja johan sujui paremmin, olin oikein tyytyväinen. Tuota sivuttain liikkumista kannattaakin harjoitella suoraa viivaa pitkin, niin pysyy itsekin kartalla :D
 
Jäätiin siis toisiinkin treeneihin vielä, seurana oli sekarotuinen uros ja dobberiuros. Dobberi tuijotteli Ramboa paljon ja rähinöi myös, mutta hieno mies Rampsukka ei välittänyt siitä pätkääkään! :) Rape oli muutenkin parempi sillä tunnilla.
 
Käveltiin toisten edestä ja myös pujoteltiin toisten ympäri, Rape seurasi kivasti. Paikkamakuu, Rape pysyi hienosti. Tarkkana ja hämillään se kuunteli kouluttajan kännykästä tulevaa koiran ääntelynauhoitusta :D Tehtiin hieman koiran kiertoja kaikissa asennoissa, peruskauraa. Ympyrällä seuraamista ja yhdet jäävät, joiden jälkeen vielä kierrettiin koira. Ympyrällä seuruussa Rambo oli hyvä, seuruu oli tokalla tunnilla paljon parempaa kuin ekalla. Seuruut tein siis vasemmalla puolella, joitain pätkiä myös oikealla.
 
Loppuun vielä yksi paikkamakuu, etäisyyttä en ottanut kovin paljoa ja kävin välipalkkaamassa useasti. Rape oli niin hyvät paikkamakuut tehnyt jo aiemmin (pysynyt maassa eikä yrittänyt ryömiä tai muutakaan), joten tehtiin helpotettuna tämä. Oli muuten outoa käydä välipalkkaamassa :D Mut pitäis muistaa tehdä sitäkin välillä. Häiriötäkin oli ihan reippaasti, sillä nuoriso päristeli mopoilla ja tööttäili torvia, Rape ei luonnollisestikaan niistä välittänyt ;) Vikaksi vielä hampaankoloon kaivelemaan jäänyt paikkaistuminen patukalla häiriten, pysyin lähellä eikä häiriköinti ollut yhtä isoa kuin aiemmin. Rape ei juurikaan enää välittänyt ja hyvä niin.
 
Treenit meni ihan kivasti, varsinkin toinen tunti. Ei kumpikaan tunti kyllä tuntia kestänyt, mutta pidempään tuli joka tapauksessa treenattua kuin yleensä. Olen vähän yllättynyt siitä, että toka tunti meni paremmin kuin eka :D Tajusin myös uuden palkkaustavan, josta Rambo tuntui tykkäävän (annoin sen itse puraista pihvitikusta palan). Molemmilla tunneilla oli muuten koiria, joiden kanssa ei olla hetkeen treenattu ja ei olla tuolla kentälläkään oltu pitkään aikaan. Ei sillä, en usko niiden oleellisesti vaikuttaneen Rapen motivaatioon.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Jälkiä ja treeniä

Eilen palauduttiin vielä reissusta eli otettiin rennosti ja käytiin ajamassa parit jäljet. Aamulla käytiin makkarajäljillä. Röllin jälki meni kohtuuhyvin, vähän se kadotteli jälkeä eikä malttanut kaikkia nameja poimia. Kuitenkin ihan ok suoritus. Rambon jälki meni hyvin myös. Jäljellä oli neljä kapulaa ja kaikki ilmaistiin hienosti ja rauhallisesti. Muutenkin meni kivasti.
 
Illemmalla käytiin tekemässä varisjäljet, molemmille taas kaksi. Rambon jäljet olivat melko pitkiä ja kulkivat reippaasti myös näkymättömissä. Hienosti Rape ajoi ja lintu löytyi molemmilla kerroilla ja tuotiin käteen. Röllin jäljet oli hieman lyhyempiä kuin Rambolla, mutta sopivan haastavia myös. Hienosti Röllikin suoritti jäljet ja lintu löytyi. Mä en tiedä mikä noissa jäljissä on niin jännää, mutta musta on hauskaa antaa poikien ajaa niitä. On niin kiva katsoa, kun ne tekee itsenäisesti töitä ja suoriutuvat jäljestä. Vielä kun molemmat tykkää hommasta niin paljon. Kohta on varikset loppu pakastimesta, kai sitä vois pupujakin taas hommata :D
 
Käytiin myös Vermossa ihmettelemässä hevosia. Pojat ei sen kummemmin välittäneet hepoista, mutta kivaa vaihtelua :D
 

Tänään oltiin vajaa pari tuntia treeneissä, oli taas sellaiset extratreenit. Toki levättiin aina välillä. Ehdittiin tehdä kaikenlaista, muistankohan edes.. Tein kaksi kertaa lyhyen rallyradan, ensin alkutreeneistä ja sitten lopputreeneistä. Eka rata meni kivasti. Toisella radalla jouduin aloittamaan monta kertaa alusta, kun herra ei viitsinyt keskittyä vaan haahuili. Lopulta sekin rata meni ihan kivasti. Otin pariin otteeseen myös puun kiertoa ja lisäksi pysäytystä. Sekä kierrot että pysäytykset menivät hyvin eikä Rape alkanut ennakoimaan.

Otin yhden paikkamakuun sillä aikaa, kun Rico suoritti rallyrataa ja hyvin meni. Muutenkin otin paikkiksia jonkin verran. Yksi pidempi paikkamakuu sakunartun kanssa ja liikuskelin vähän ja olin puun takanakin. Rambo nousi muistaakseni kaksi kertaa istumaan sekä vaihteli lonkalta toiselle useamman kerran. Yksi pidempi paikkamakuu yksin, jonka aikana liikuin kahden puun väliä ja olin puiden takana. Tässä Rambo nousi jopa seisomaan. Pari lyhyttä paikkaistumista, ne meni hyvin. Pari lyhyttä paikkaseisomista, ensimmäisen aikana Rape istui jopa kolme kertaa. Viimeiseksi lyhyehkö paikkamakuu, joka muistaakseni meni hyvin. En tiedä mikä takapakki nyt näihin paikkiksiin on tullut, ei yhtään Rambon tapaista. Treenataan nyt hetki lyhyempiä onnistuneita paikkiksia.

Treenasin myös jääviä pitkästä aikaa, seisomista ja maahanmenoa tokotyyliin. Pari kertaa vain yksittäiset jäävät ja kerran sitten pidemmin. Tein sillä neliötyylillä eli jokaisen sivun keskellä jäävä, jatkan matkaa kierroksen loppuun ja seuruu jatkuu. Neliön keskellä oli namikippo odottamassa. Muuten meni ihan hyvin, mutta pari kertaa seisomisessa Rambo kääntyi kun olin kiertämässä. Yleisesti ottaen jäävät meni koko treenin aikana ihan kivasti, jotkut oli vähän hitaampia ja joissain oli vähän puutteellinen seuruu. Tein myös kerran tai kaksi BH:n jäävät + luoksarin. Ne meni ihan kivasti.

Kokonaisuudessaan treeni meni ihan mukavasti. Itseäni saan taas syyttää, että tein vähän liikaa kaikkea eikä Rambolla pysynyt vire aina tarpeeksi ylhäällä. Huonomminkin toki olisi voinut mennä :D Pidetään silti ehkä vähän treenitaukoa, katsotaan. Treenin jälkeen käytiin vielä lenkillä ja nähtiin 15-kuinen labbisuros. Ensin juteltiin vähän omistajan kanssa ja Rambo oli nätisti. Sitten uskalsin antaa hihnassa moikata ja Rambo oli vieläkin ihan suht nätisti, vähän yritti ärritellä. Lopulta päästettiin pojat irti ja saivat leikkiä. Ja tosiaan, Rambohan leikki :) Kyllä se välillä yritti selkään kiivetä, mutta tämä kaveri oli nopea ja pääsi pois alta ja leikit jatkuivat. Rape ei kuitenkaan yrittänyt tosissaan käydä päälle tai mitään, vaan oli nätisti. Rambo kellahteli välillä maahan selälleen ja antoi kaverin repiä kaulanahasta ym. Olin ihan yllättynyt ja iloinen, että Rambo osasi käyttäytyä vieraan uroksen kanssa niin hyvin. Ehkä se ei olekaan menetetty tapaus ;D

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesän eka lomareissu!

Ihana reissu takana! Perjantaina lähdettiin ja tänään tultiin kotiin eli pieni miniloma käytiin viettämässä kauempana Suomessa. Perjantaina suunnattiin Tampereelle, jossa oltiin yksi yö hotellissa. Pojat pääsivät lenkille Pyynikille ja lauantaina heti aamusta jatkettiin kohti Oriveden näyttelyä.
 
Labbikset olivat kehässä heti aamuna, tuomarina Kari Salminen. Junnuna Rambo kävi häneltä EH:n hakemassa. Labbisuroksia oli ilmoittautunut vain 10, mutta vielä vähemmän oli paikalla. Valioissa meitä oli kolme. Arvostelu oli melko nopea, hyvä niin sillä Rambo ei esiintynyt kovin kivasti. Tuomarin kanssa yritti vähän vängätä ja ravit oli vähän löysiä, seisomisesta puhumattakaan :D ERI saatiin silti, kuten muutkin. Kilpailuluokassa Rambo siirrettiin viimeiseksi ja tuomari mietti vielä hetken SA:ta, jonka sitten kuitenkin antoi. PU-kehässä oli vain valiot ja yksi avoimen luokan koira, Rambo sijoittui neljänneksi. Olen PU-sijoitukseen aina tosi tyytyväinen, kuten myös ERIin, luokkasijoitukseen ja SA:han ;D Suomessa (ja valioluokissa) on kuitenkin yleensä uroksissa kovaa tasoa.

 
Näyttelystä jatkettiin matkaa Ähtäriin, josta oltiin vuokrattu pieni mökki pariksi yöksi. Voi vitsi, miten ihana se mökki ja koko paikka olikaan! Olin ihan positiivisesti yllättynyt ja ihastuin heti. Mökki oli siisti ja moderni, mutta parasta oli oma ranta. Myöskään naapureita ei ollut näköetäisyydellä ja pojat saivat touhuta vapaana aamusta iltaan. Röllihän suurinpiirtein asui järvessä, jos ei uinut niin tutkaili rantaveden pohjaa tassuillaan. Sillä on tullut hassu tapa kaivella kiviä ja siirrellä niitä tassuilla ja myös työntää koko pää veteen :D Hupsu pikku-ukko! Välillä katseltiin, että missäs se Rölli nyt menee, niin vedestähän sen aina löysi omiaan touhuamassa. Illalla ja päiväunien aikaan Röpöä ei olisi meinannut saada pois järvestä, kun oli niin kivat leikit aina kesken. Kuitenkin kun oli pakko levätä niin vauva oli ihan poikki. Unien jälkeen jaksoi taas painaa kahta kauheammin :D Rölli sai kaulaansa pienen hotspotin, ensimmäinen laatuaan. Ihme se olisikin, jos siitä lotraamisesta ei olisi seurannut mitään ;) Hotspot on kuitenkin pysynyt aisoissa ja hyvin pienenä, kun huomasin sen ajoissa.



Röpö odottelee daminheittäjää :D

 
 
Väsynyt pieni mies <3
 
Rambo nautti tottakai myös uimisesta. Heiteltiinkin pojille dameja ja palloa "yhtä syöttöä". Ranta oli sen verran matala, että heti ei päässyt uimaan, mutta pojat sitten pomppivat vedessä eteenpäin. Meillä oli myös soutuvene käytössä ja sillä olikin hauskaa soudella. Rölli ei veneestä juurikaan välittänyt, ei silloin kun oltiin kyydissä tai kun se ui siinä vieressä. Hänellä oli nääs tärkeämpääkin tekemistä ;) Rape sen sijaan hätääntyi aina kun lähdin soutamaan. Joko se hyppäsi heti rannassa kyytiin tai sitten ui perässä/vieressä. Eihän sitä tiennyt, vaikka mamma olisi lähtenyt pakomatkalle moisella kapistuksella! En toki soutanut pitkälle silloin kun Rambo ui vieressä, se oli niin hölmö että olisi uinut vaikka järven poikki mun perässä. Höppänä mammanpoika <3 Veneen kyydissä Rambo oli ihan nätisti, vaikka ennen ei muistaakseni ole ollutkaan.

Huono kuva, mutta eikös sateenkaaren päässä ole aina aarre :)

Ramboa huolettaa, että äiti karkaa veneellä...


Rape vahtii veneen rinnalla, ettei äiti souda pakoon :D



"Maata näkyvissä!"
 
 

 
Rambo näki myös siilin yhtenä iltana ja sille piti haukkua ja ihmetellä! Oli varmaan erikoisen hajuinen otus. Sitten kun kävin tarkastamassa tilanteen ja kehumassa Ramboa löydöstään niin herra malttoin jättää siilin rauhaan :D Vikana aamuna myös joutsenpari ui meidän rantaan. Niitä piti tietysti mennä katsomaan, mutta pysyteltiin turvallisesti rannalla. Rölli ei kyllä malttanut pysyä kauaa pois vedestä ja kävi vähän puuhailemassa linnuista välittämättä :D Kokonaisuudessaan mökkireissu oli ihana ja rentouttava. Pojat nauttivat täysillä ja liikuttivat itse itseään, lenkeillä ei tarvinnut käydä. Nätisti ne myös nukkuivat alakerrassa, kun meillä oli pedit parvella. Olisin kuvitellut, että ne olisi yrittäneet meidän perään tai jotain, kun ovat tottuneet nukkumaan samassa huoneessa meidän kanssa. Raitis ilma ja puuhailu oli varmasti väsyttänyt pojat totaalisesti :)


 
Sunnuntaina oli Tuurissa näyttely, Keskisen kyläkaupan puitteissa hiekkakentällä. Tuomarina oli Harto Stockmari, jolla käytiin viime keväänä ERIn verran esiintymässä. Uroksia oli tällä kertaa enemmän ja valioluokassa meitä oli viisi. Rambo esiintyi paremmin ja reippaammin. Tuomarin kanssa malttoi olla nätisti ja ravit oli ihan reippaita, vaikkakin Rape halusi pitää hihnaa suussa (mitä se ei koskaan tee :D). Rambo sai ERIn, kuten taas muutkin. Kilpailuluokassa sitten muut menivät meidän edelle eli Rambo ei sijoittunut. Harmittihan se vähän, mutta arvostelu oli hieno.

Rambo ja Martti-ukki kehässä.

Näyttelyn jälkeen oltiin vielä yö mökillä ja nautittiin elämästä. Maanantaina lähdettiin Poriin, jossa oltiin taas hotellissa yötä. Illalla käytiin Raumalla treffaamassa Röllin veljiä Pabloa ja Pokea, kasvattajakin oli paikalla. Viimeksi ollaan nähty viime kesänä ja oli tosi kiva nähdä miltä velipojat näyttävät. Rölli oli veljiä selvästi pienempi, Pablo oli korkeampi ja rotevampi ja Poke myös korkeampi, joskin Pabloa kevyempi. Pojat sentään erotti toisistaan jo vähän paremmin kuin vuosi sitten ;) Veljekset tulivat hyvin toimeen ja vauhtia ja leikkiä riitti. Pari kertaa pojilla tuli joku pieni kärhämä ja jopa Rölli avasi sanaisen arkkunsa ja puolusti itseään tms. Sellaista ei ole koskaan vielä tapahtunut ja se näytti tosi oudolta :D Leikit olivat sen verran reippaita, että Rölli väsyi välillä ja lopuksi se jo ontui aika reippaasti. Silti se jaksoi ja halusi leikkiä reippaasti.

Pablo pitää huolen Röllin korvien puhtaudesta :D
 
Veljekset kuin ilvekset <3
 
 
Poke, Rölli ja Pablo
 
Rambokin pääsi poikia katsomaan, vaikka alkuun mua epäilytti mitä siitä tulee, kun pojat on jo sen verran vanhoja. Eka Rape oli hihnassa ja Pablo ja Poke siinä yhdessä moikkasivat. Rambo oli yllättävän nätisti, ei käynyt päälle kuin yleinen syyttäjä, vaikka vähän isottelikin. Lopulta uskalsin päästää vapaaksi ja pojat tulivat yksitellen pihalle tutustumaan. Pokelle Rambo ei muistaakseni yrittänyt äristä tai mitään, toki alkuun piti vähän kertoa kuka täällä on äijä. Pablon kanssa tuli pieni rähinä, joka loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja jonka jälkeen välit oli selvät. Mä olin kyllä ihan yllättynyt siitä, miten nopeasti Rambo "rauhoittui" ja tuli sitten toimeen poikien kanssa, toki olin haukkana koko ajan. Pablon kanssa se ei kyllä juurikaan puuhaillut, mutta se saattoi johtua siitä, että Rapella oli koko ajan kiire Poken selkään. Viime vuonna Rambo oli myös Poken selässä suurimman osan ajasta. En tiedä mikä siinä oli. Rape kuitenkin oikeasti näytti siltä, että sopivan uhrin löytyessä halusi vain "purkaa paineita" eikä se yrittänytkään äännellä Pokelle mitenkään komentavasti tms. En jaksanut edes lopulta repiä herraa pois toisen selästä, kun se aina päätyi takaisin. Sen sijaan Rape oli välillä sisällä jäähyllä. Rambohan ei tuota alistamista juuri koskaan harrasta, narttuja tietysti välillä pökkii jos niiden kanssa pääsee leikkimään, mutta uroksille en muista koska olisi niin tehnyt. Mutta yleisesti ottaen olen iloinen Rambon käytöksestä, joka pökkimistä lukuunottamatta oli asiallista eikä se yrittänyt tappaa ketään :D Uskon kyllä, että se muutenkin tulisi monien urosten kanssa toimeen, kun ensin tutustuttaisi rauhassa ja poistaisin siltä turhat luulot itsestään. Välienselvittämisiä aina välillä tietysti tulee koirien kesken, mutta mun silmien alla on käyttäydyttävä vaikkei niin kaikista tykkäisikään.

Poke ja Rape

Rambolla taisi olla pieni man-crush Pokeen ;D

Pari tuntia oltiin treffeillä ja sitten suunnattiin takaisin hotellille nukkumaan, pojat oli ihan poikki. Tänään lähdettiin sitten kotia kohti. Kotona pojat painuivat saman tien unille, aika rankka reissu pitkästä aikaa. Huomenna taidetaan ottaa ihan rennosti :)

Myöhemmin illalla lähdin Rambon kanssa vielä treenaamaan Iitan ja Nellin kanssa, tehtiin rallyrata. Mä treenasin enemmän BH-juttuja. Ensin otin paikkamakuun Hugon radan aikana. Etäisyyttä sen 30 askelta ja tietysti selin, välillä tarkistin. Kerran Rape ryömi pikkiriikkisen, kun piti saada haistaa joku juttu maassa, muuten hyvin. Heti paikkiksesta BH:n jäävät ja luoksetulo. Muuten hyvin, mutta luoksetulo oli laiskasti ravilla.

Seuraavaksi Ricon radan aikana sama paikkis, mutta olin kylki Rapen suuntaan ja istuin maassa. Rambo-kakkapää nousi kerran seisomaan ja kerran istumaan! Meni kyllä takaisin käskystä. Rape myös katsoi Ricoa tosi paljon. Radan lopuksi Rico kävi rallattelemassa Rambon ympäri ja Rapelle teki hieman tiukkaa pysyä maassa :D Paikkiksesta taas BH:n jäävät ja luoksari, hyvin meni.

Tein kerran rallyradan vapaana ja Rambo oli tosi hyvä! Ihan yllätyin miten hyvin se meni :) Seuruu oli kivaa ja Rape oli aika skarppi. En palkannut radalla ollenkaan ja viimeisillä kylteillä Rambon vire jo laski selvästi. Juostiin autolle syömään, kuten joka suorituksen jälkeen ja väliajat Rambo odotti autossa.

Viimeiseksi otin pidemmän setin. Ensin taas Ricon radan ajan paikkis ja istuin maassa sivuttain Rapeen. Rape oli ihan super kakka! Se nousi istumaan ja seisomaan ja otti jopa askelia. Murrr. Se myös katsoi Ricoa paljon, lisäksi Hugo haukkui autosta ja se ehkä lisäsi Rapen pöllöilyä. Muutoin meni takaisin maahan käskystä, mutta silloin kun liikkui niin keskittyi vain katsomaan Ricoa ja kävin laittamassa takaisin maahan. Rambo ei kyllä ollut yhtään oma itsensä, se ei oikeasti koskaan nouse. Mutta hyvä vain, että tuli treenattua näin, niin tuli selväksi mitä häiriötä ehdottomasti tarvitaan :D Paikkiksen lopuksi palatessani koiran luokse sanoin matkalla parit hämysanat luoksetuloa mukaillen (eli tässä ja täällä, kun oikea käsky on tänne). Hämmästyin kovasti, kun kerran Rambo nousi seisomaan. Sillä oli selkeästi keskittymiskyky koetuksella ihanan Ricon takia.

Otin vielä lyhyemmän paikkiksen Pedron suorituksen aikana ja muistaakseni Rambo nousi kerran istumaan, muuten hyvin. Pedrokin kävin radan jälkeen rallattelemassa Rambon ympäri, hienosti pysyi maassa. Otin vielä BH:n jäävät ja luoksarin, ne meni hienosti. Rambo teki kaikki noi BH:n jäävät tosi kivasti, sillä oli hyvä seuruu ja vire. Luoksaritkin meni ihan kivasti. Kaikenkaikkiaan kivat ja hyödylliset treenit, enemmän vaan Rico-häiriötä ;) Lopuksi pojat saivat leikkiä yhdessä.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Treenitorstai

Lämmin sää sen kun jatkuu ja mikäs siinä. Pojat kävi taas ajamassa makkarajäljet. Röllin suoritus meni hyvin. Nurmessa oli jonkin verran painaumia ym, ilmeisesti siinä oli otettu aurinkoa ja hajujakin varmasti oli reippaasti. Muutamat jäljen kadotukset menivät siis niiden piikkiin, mutta muuten Röpö ajoi hienosti. Loppujäljestä Röpö oli jo sen verran väsynyt (oltiin tehty pieni lenkki ennen jälkiä ja oli tosiaan lämmin), että se ei jaksanut haistella/nostaa nameja. Oikein se kuitenkin ajoi jälkeä pitkin, joten annoin olla. Loppupalkkakin löytyi hienosti ja Röpö pääsi lepäämään.
 
Rambon jälki meni tosi hyvin. Silläkin nurmella oli painaumia ja muita hajuja, jotka jonkin verran sekoittivat Ramboa, mutta ei pahasti. Jäljellä oli neljä kapulaa ja kaikki ilmaistiin hienosti. Tällä kertaa nurmi oli "tuoretta" ja näin itsekin paremmin missä jälki menee. Kapulat oli kuitenkin vähän "syvemmällä" nurmessa, joten mun piti olla tarkkana missä ne tulivat vastaan, jotta ehdin olla valppaana. Rambo kuitenkin ilmaisi kaikki tosi hienosti :) Vikan kapulan kohdalla en edes ehtinyt huomata, että se oli jo siinä, kun Rambo meni maahan. Hieno mies. Yleensä Rambo ilmaisee kapulat vajaa puoli metriä ennen kapuloita, mutta nyt kun ruoho oli sen verran pitkää, että suorastaan törmättiin kapuloihin kun olivat vähän piilossa, niin Rambo ilmaisi ihan niiden kohdalla. Jälki meni muutenkin Rambolta hienosti, se ajoi jopa hitaammin kuin ennen, mutta oli myös jo väsähtänyt/kuumissaan. Rambo ei kuitenkaan antanut sen haitata saati lopettanut ajamista, vaan sitten mentiin rauhallisemmin.

Myöhemmin käytiin mun äidin luona ja äiti teki Rambolle froteeloimen. Saa sitten näyttelyissä ja treeneissä viilennystä, kun laittaa märän loimen päälle :) Käytiin myös uimassa ja pojat oli ihanan hupsuja. Röpökin vain loikki kaikenmaailman kaislikoista jokeen ja taisipa tehdä kuperkeikankin vihrearvioinnin seurauksena :D

Illalla oli treenit ja ne meni kyllä tosi kivasti. Ilma oli oikein suotuisa, oli jo viileämpää ja paljon varjoa. Oltiin treeneissä parisen tuntia, mutta ei tietenkään treenattu koko aikaa :D Ricokin oli koulussa ja Rambo oli ihan innoissaan rakkaasta kaverista. On ne kyllä ihan höpsö parivaljakko.

Aloitin lyhyellä rallyradalla, jonka tein ensin hihnassa Rape oikealla puolella ja sitten vapaana Rape vasemmalla puolella. Molemmat meni ihan ok:sti. Radan lopussa oli nurmessa joku sellainen kohta, jonka yli Rambon piti loikata eikä siitä voinut kulkea. Ilmeisesti muillakin koirilla oli siinä kohtaa ollut jotain hämminkiä. Kuljettiin siitä sitten muutama kerta ja välillä ihan pannasta ohjasin Rambon yli siitä kammottavasta kohdasta. En tiedä oliko siinä joku haju tai jotain, mutta kyllä Rape muutaman kerran jälkeen meni ihan hyvin taikka jätti huomiotta sen paikan. Höpsö ukko. Ekan radan jälkeen muuten hinkkasin hetken oikealla perusasentoa ja seuraamista. Perusasentoon joutuu edelleen ohjata kädellä (ilman namia toki), ei olla sitäkään tehty hetkeen. Seuruuta otin ihan yhdestä about viiteen askelta. Alkuun ei mennyt järin hyvin, mutta siinä hinkatessa parani aika nopeasti ja meni sit kivasti.

Tehtiin muutamat liikkeet pareittain ja me tietysti Ricon kanssa :D Ensin luoksetulo ristiin koirien istuessa vierekkäin. Ekalla kerralla Rape kutsuttiin ensin ja tokalla Rico. Rape oli hienosti eikä reagoinut Ricon liikkumisiin. Sitten tehtiin muutama kohtaamiskättely eli seistiin vastakkain koirien istuessa, hienosti pojat malttoivat olla nätisti. Seuraavaksi ohituksia vastakkain ja kohtaamiskohdassa tein parit jäävät. Ei ollakaan hetkeen hinkattu jääviä normaalisti, mutta ihan ok:sti ne meni. Lopuksi tein pari ohitusta myös juosten. Viimeiseksi otettiin paikkamakuu niin, että poikien välinen matka oli metrin :D Rambo oli hienosti eikä välittänyt, vaikka Rico muutaman kerran lähti eteenpäin liikkeelle. Kerran Rico myös oli hypähtämässä Ramboa kohti leikit mielessä, mutta Nellin käskystä se kääntyikin ilmassa ja lähti eteenpäin :D Rape ei välittänyt siitäkään. Muutaman kerran Rambo haisteli maata ja katsoi Ricoa, mutta muuten meni rauhallisesti. Ensimmäinen paikkis oli muistaakseni 2,5 min ja toinen minuutin.

Lopun aikaa treenailin itsekseni. Otin muutamia luoksetulon pysäytyksiä takapalkalla. Pari ekaa kertaa pysäytin ja Rambo pysähtyi aika nopeasti (tai en muista pysähtyikö ihan täysin, kun vapautin siitä että hidasti). Sitten kutsuinkin kokonaan luokse ja Rapehan ennakoi edellisten pysähtymisten kohdalla ja pysähtyi taas :D Käskin tietysti loppuun asti luokse. Tein yhteensä ehkä viisi pysäytystä ja pari kokonaista luoksetuloa ja muistaakseni luoksetuloissa ehkäisin ennakoimisen lähtemällä itse vähän pakoon. Hyvin meni.

Tein myös koiran kiertoja kaikissa asennoissa ja tein kaikenlaista, kuten konttasin Rambon ympäri, kierin sen edessä, hypin sen yli, nostin jalkoja sen yli, koskin Rapea sinne tänne ym. Rape on tottunut hulluun mammaan eikä liikkunut. Tein vielä BH:n jäävät + luoksarin ja kivasti meni. Lopuksi ihmisryhmä kolmella ihmisellä ja sekin ihan ok. Rambo myös oli monta kertaa paikkamakuussa, kun kävin vaikka juttelemassa muille tai hakemassa evästä (meillä oli oikein pikkupurtavaa järjestetty :D). Hienosti Rambo kökötti ja muita koiria siinä välillä oli lähistöllä tekemässä omiaan.

Treenisessio meni oikein mukavasti ja Rambo oli kiva! En edes vienyt sitä autoon missään vaiheessa ja silti se jaksoi hienosti, toki siis sai levätäkin välillä. Tiistain laamailuun verrattuna Rambolla oli paljon parempi vire ja se teki kivasti hommia. Tosin suotuisa sää oli suurin syy. Oli kyllä kiva treenata, kun ei tarvinnut viritellä pystyynkuollutta lämpöhalvauspotilasta ;D Vitsi vitsi. Lopuksi Rambo pääsi vielä leikkimään Ricon ja Hugon kanssa. Huomenna lähdetäänkin pienelle lomareissulle, pojilla tulee olemaan hauskaa! :)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ei mitään uutta (eli treeniä :D)

Eilen aamulenkillä pojat pääsivät hakuruutuihin (4 + markkeerausdummy) lenkin yhteydessä. Rölli pääsi ensin hommiin ja hienostihan se meni. Röpö paineli menemään ja haisteli tiensä dameille. Rölli suoriutui ruudusta helposti, vaikka olikin tosi lämmin. Röpöllä on paljon parempi motivaatio työskennellä ruudussa kuin Rapella. Se on niin innoissan ylipäätään kaikesta tekemisestä ja on kiva katsoa, kun se käyttää nenäänsä ja suorittaa tehtäviä. Eipä me Röpön kanssa enää muuta treenatakaan kuin noutojuttuja ja jälkiä, mutta ne onkin herran lempijuttuja :)
 
Tällä kertaa tein molempien ruudut samaan paikkaan eli Rambon ruudussa oli jo hajuja. Ramboa ei kuitenkaan olisi homma pahemmin kiinnostanut. Markkeerausdamia se ei ensin meinannut löytää, ts. meni kyllä oikealle alueelle, mutta ei haistellut tarpeeksi pitkälle. Toinen dami löytyi ja palautettiin reippaasti. Sitten alkoikin pelleily. Kolmas dami oli muka piilossa ja Rambo seikkaili ruudussa jonkun aikaa. Oli jo tulossa takaisin, kun vähän ärähdin ja Rape kääntyikin takaisin etsimään, jolloin dami löytyi. Kaksi viimeistä olikin sitten työn ja tuskan takana, Rape ei olisi enää viitsinyt tehdä hommia. Toki oli tosi lämmin, mutta ei Rape mitenkään läkähdyksissä ollut, ettei se muka olisi jaksanut. Se ei vain olisi viitsinyt. Meikämamma olin kuitenkin eri mieltä ja Rape sai luvan etsiä viimeiset damit. Toki vähän helpotin lähettämällä syvemmältä ruudusta ja vaikka ukkelille olikin olevinaan niin vaikeaa, niin kummasti ne damit sitten löytyivätkin, kun oli vähän helpotettu.

Rape on kyllä sellainen paukapää välillä, en siltä kuitenkaan kuuta taivaalta pyytänyt :D Rambo on muutenkin sellainen, että helposti tulisi mentyä sieltä missä aita on matalin, kun ei huvittaisikaan enää työskennellä. Palautukset olivat tarpeeksi reippaita ja sain damit käteen. Rambolla pidetään nyt kyllä hakuruututaukoa, en viitsi kuitenkaan pakkopullaksi hommaa tehdä. Röpö saa noutaa, kun siitä niin tykkää. Lopuksi mentiin uimaan, on se helppoa kun on nuo hiekkakuopat vieressä :)

Illemmalla oli BH-kurssin viimeinen kerta. Oli ihan jäätävä ilma, tiesin jo valmiiksi, ettei Rapen kanssa hommasta tulisi mitään :D Tosi lämmin ja aurinko porotti, onneksi saatiin luppoajalla olla varjossa. Rambokin sai märän pyyhkeen päälleen ja läähätti siellä alla kuin mikäkin prinsessa. Virettä en saanut sillä ylös ollenkaan, en oikeastaan jaksanut edes yrittää kun tiesin etten onnistu siinä kuitenkaan. Tätä se just on, kuumalla treenaaminen Rapen kanssa :D

Homman nimi oli siis lyhennetty BH-koe. Pareittain ilmoittautuminen, toinen paikkikseen ja toinen seuruukaavioon. Kaavio mentiin sekä hihnassa että vapaana ja lopuksi jäävät liikkeet+luoksari. Meidän parina oli bortsunarttu. Ramboa ei olisi kiinnostanut työskentely, ei niin yhtään. Ei se nyt ihan katastrofi ollut, mutta melkein :D Ilmoittautuminen meni ihan hyvin ja Rape oli ensin suoritusvuorossa. Molemmat seuruut mentiin löysäillen ja lähes ilman kontaktia. Pieniä hyviä hetkiä oli, mutta ne menivät sitä mukaa kun tulivatkin :D Jäävissä Rape haahuili ihan miten sattuu ja molemmissa pysähdyksissä se oli omissa maailmoissaan ja jäi seisomaan melkein mun eteen. Argh pannasta raahasin alkuun ja otettiin uusiksi :D Luoksetulossa sentään tuli suht reippaasti ja eteen istumaan, tiiviimpi olisi saanut olla. Paikkamakuu meni hyvin, etäisyyttä 30 askelta ja olin selin. En olis yhtään ihmetellyt, jos Rape olis heittäytynyt kyljelleen ruohikkoon... :D

Viimeiseksi vielä jokainen jätti vuorollaan koiransa puuhun kiinni ja kouluttaja ohitti oman koiransa kanssa. Rambo jäi vain tarkasti katsomaan mihin mamma katosi, kun menin näkymättömiin auton taakse. Muutenhan kaupunkiosuutta ei tällä kurssilla treenattu, mutta myöhemmin kesällä meillä on vielä toinen BH-kurssi. Ja tosiaan kokeeseen mennään vasta syksyllä, kun ilmat ovat viilenneet huomattavasti. En halua raahata laamaa mukanani seuruukaaviossa :D

Käytiin vielä Pedron kanssa lenkillä ja myöhemmin illalla Rölli pääsi hierottavaksi. Röpöä ei ole koskaan hierottu ja alkuun se olikin hieman jännää, mutta nopeasti Rölli rentoutui ja nautti hoidosta. Kaikki paikathan sillä oli enemmän tai vähemmän jumissa ja nyt hierottiinkin vain kevyesti. Parin viikon päästä uudestaan, yritetään nyt hierottaa Rölliä säännöllisesti. Se kuitenkin liikkuu niin reippaasti ja itseään varomatta sekä ui minkä ehtii. Ei olla akupunktiossakaan käyty enää, mutta ehkä hieronta korvaa sitä.

Tänään sitten Röllillä oli kevyempi päivä, mutta kun käytiin iltapissalla niin vauhtia riitti vähän liikaakin! Pikkuherra paineli vallattomana ympäriinsä ja nautti elämästä <3 Se on niin reipas ja liikkuvainen, ettei ikinä uskoisi sillä olevan kipuja. Kyllähän se ontuu lakkaamatta, mutta se ei näytä herraa haittaavan. Tee siinä sitten jotain päätöksiä... Röllillä on muuten vatsa jo normaali :)

Käytiin kuitenkin makkarajäljillä poikien kanssa. Nurmi oli rutikuivaa ja se oli vielä leikattu joku aika sitten eli siinä oli niitä heinäraitoja. Tietenkään tallattu jälki ei myöskään näkynyt hyvin, joten bravo :D Rambon jäljelle laitoin kapuloita. Itse ajaminen Rambolla meni olosuhteisiin (kuivuuteen) nähden hyvin ja ensimmäisen kapulan ilmaisukin. Toisen ilmaisu sitten kusikin ihan huolella. Kapula oli vähän ruohoraidan "takana", mutta Rambo tasan näki sen. Herra kuitenkin paineli menemään nenä pitkällä kapulan yli. Enhän ollut tähän varautunut vaan liina oli löysällä, joten reagoiminen oli vähän hidasta. No, eipä muuta kuin palattiin takaisinpäin ja mentiin uudestaan kapulaa kohti. Rape oli ihan muissa maailmoissa eikä muka huomannut kapulaa ollenkaan. Mentiin varmaan kymmenen kertaa siitä uudestaan :D Muutaman kerran osoitin kunnolla kapulaa ja Rape kyllä silloin ilmaisi sen, mutta kun lähestyttiin kapulaa uudestaan niin homma ei enää onnistunutkaan. Rape oli kyllä ihan pässi :D Lopulta ilmaisu onnistui ja jatkettiin matkaa. Seuraavan kapulan ilmaisu meni samanlailla, argh! Viimeinen kapula sentään ilmaistiin melkein ensimmäisellä kerralla.

Jäljen jälkeen sitten pidettiin pienet ilmaisusulkeiset :D Heittelin kapuloita maahan ja kuljettiin niitä kohti. Kyllä Rambo hienosti tajusi mistä on kyse ja ilmaisi kapulat. Lopuksi se kyllä tajusi myös, että mammalta tulee namia ja tarjosi seuraamista :D Rapelle ei kyllä ilmaisussa ole mitään ongelmia, mutta tänään oli joku syy, miksi ne tuottivat herralle vaikeuksia.

Röpön jälki ei myöskään mennyt järin kehuttavasti. Tai aluksi Röllillä oli vauhtia turhan paljon eikä se malttanut keskittyä haistelemaan tarkkaan kuivan ruohon keskeltä. Jouduin kerran pysäyttämään koko pojan ja lopun jäljestä himmasin kunnolla, johan alkoi tulla tarkkuutta. Oli kyllä omituista, kun jäljet ei menneet niin hyvin kuin yleensä :D Mutta välillä näinkin.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Superisti uintia ja lauantai-ilta lääkärissä

Eilen oli varsinainen uimapäivä, kun käytiin aamulenkillä tossa hiekkakuopilla uimassa ja iltalenkillä Vuosaaressa meressä polskimassa. Rölli ei malta pysyä pois vedestä hetkeäkään, kun jossain vain näkyykin joku lätäkkö :D No, onhan uiminen toki hyvää liikuntaa nivelvammaiselle. Tosin Röllin vauhdikkaat mahaplätsit eivät ole kovin kuntouttavaa puuhaa..
 
Iltauinnilla ehdin jo säikähtää, kun Röpö polski rannassa ja sitä kohti lipui iso joutsen pitäen hieman ääntä. Rölli ei jättiläislintua edes huomannut oman tohinansa keskeltä eikä se myöskään kuunnellut mun huutoja. Onneksi Röpö kuitenkin nousi vedestä ennen kuin joutsen ehti kovin lähelle, ties mitä siinä olisi voinut käydä. Joutsen kun vissiin pystyy hukuttamaan aikuisen miehenkin.. Rambo vähän ihmetteli rannalta lintua, eipä se kai ennen ole noin läheltä joutsenta nähnytkään.

 Röpö näkee hanhipariskunnan.
 
 
Rambo löysi maasta linnunmunan kuoret ja voi veljet kuinka omituista se olikaan! Kuoret varmaan haisivat tosi oudolle. Rape käyttäytyi samalla tavalla kuin viime kesänä poronsarvien kanssa :D Se ihmetteli ja katseli turvallisen välimatkan päästä kaula pitkällä, kierteli munaa muutaman kerran ja teki sellaisen leikkiinkutsumisloikan :D Ihmeteltiin munankuoria yhdessä ja kädestä näytin niitä Rambolle ja vähitellen ihmetys laantui. Lopulta Rape otti kuoret jopa suuhun. Rambo on kyllä niin hupsu kaikenlaista uutta kohdatessaan :)
 
Röllin ripuli on jatkunut, yöllä se herätti mut kaksi kertaa kakalle ja päivän aikana tuli taas muutaman kerran verta. Röpö on näyttänyt siltä kuin se yrittäisi päkistää jotain ulos, mutta mitään ei tule paitsi ehkä hieman verta. En enää katsellut pidempään vaan käytiin päivystyksessä. Rölli oli käynyt samassa paikassa viime syksynä xylitolpurkkaa nautittuaan ja nyt se oli oikein reipas poika. Muutenhan Röpö on alkanut inhota lääkärissä käymistä, mutta ehkä se liittyykin vain tuttuihin lääkäreihin (kun on rauhoitettu ja lääkärikäynnin jälkeen aina outo olo). Nyt Röpö ei jännittänyt juuri yhtään ja reippaasti haisteli paikat läpi ja antoi käsitellä.
 
Röllillä ei siis ole muita oireita kuin ripuli+veri, vaan se on ollut tosi reipas ja ruoka on maistunut (aamulla ei tietenkään saanut normaalia ruokaa) eikä ole oksentanut. Lääkäri teki ensin perustarkastuksen ja kaikki oli kunnossa. Lääkäri tunnusteli Röllin mahaa eikä Röpö juurikaan reagoinut. Peräsuolen tutkimuksessa ei löytynyt/tuntunut mitään (siis mihin asti lääkärin sormi ylettyi) ihmeellistä ja anaalirauhasetkin olivat normaalit. Hieman verta lääkärin hanskaan jäi, mutta muuten kaikki ok. Olin jo ajatellut, että suolessa olisi joku keppi/heinätukko tukkimassa. Todennäköisesti Röllillä on päässyt peräsuoleen (vai paksusuoleen, no jompaan kumpaan) bakteeri ja suoli on ärtynyt kaikesta ripuloimisesta (ja heinän paskomisesta?), minkä takia sitä vertakin sitten tulee. Syvältähän se veri ei tule kun on kirkasta.

Röpön hurja lauantai-ilta lääkärissä.
 
Kaikki siis tällä erää ihan kunnossa ja päästiin huojentuneena lähtemään apteekin kautta kotiin. Röpö sai vatsansuojalääkkeen ja suolistoantibiootin sekä noudatetaan vielä ripulipotilaan ruokavaliota. Tulehduskipulääke (jota Rölli syö jatkuvalla syötöllä..) jätetään pois siihen asti, että vatsa rauhoittuu. Röpö oli niin reppana, kun en antanut sille iltaruokaa. Se seisoskeli kohdassa, jossa se aina odottelee, että laitan ruoan valmiiksi ja katseli ylös keittiön tasolle päin, jossa kupit yleensä odottaa täyttymistä. Kuolakin valui suupielistä toisen odottaessa iltapalaa. Ilme oli niin sydäntäsärkevä, kun Röpö kysyi missä ruoka viipyy kun isovelikin sai jo omansa. Voi toista <3

Tänään on ollut huippu-upea ja lämmin sää. Poikien kanssa käytiin ajamassa varisjäljet, molemmille kaksi. Metsässä oli tosi kuivaa ja epäilin jääkö kunnolla edes hajua linnusta, mutta eipä pojilla mitään ongelmia ollut. Rambon molemmat jäljet olivat normaaleja, tosin eka vähän pidempi, ja molemmilla jälki meni myös pois näkökentästä. Rambo ajoi molemmat hienosti ja melko jäljenmyötäisesti sekä palautti linnut käteen. Kuumuus ei haitannut yhtään kun oli niin hauskaa tekemistä.

Röllin jäljet olivat samanlaisia kuin Rambolla. Rölli ajoi hienosti myös, hieman teki röllimäiseen tapaan tarkistuksia ja seikkaili alkuun siellä täällä. Molemmilla kerroilla lintu kuitenkin löytyi hienosti. Linnun löydettyään Röpö piti hengähdystaukoa ja mietiskeli hetken mitä tekisi. Se ei muistaakseni nostanut lintua ennen kuin olin kehunut ja kutsunut, mutta sitä se tekee aika usein. Palautti kuitenkin nätisti ja toisen kerran sain linnun jopa käteen. Rölliäkään ei lämmin sää haitannut yhtään vaan into piukeana paineltiin menemään. Lopuksi käytiin taas uimassa meressä ja pojat nauttivat. Ja Röllin vatsa on jo parempi, kakka on jo vähän kiinteämpää eikä ole tullut verta :)

Kuvasta ei näy, mutta Rambo piehtaroi ja venytteli ruohoisessa mäessä ja liuku sitä pitkin :D
 
Illalla treffattiin vielä Pedro, Rico ja Hugo tossa kuopilla ja pyörremyrsky pääsi uimaan. Oli aikamoista meininkiä, kun huligaanilauma paineli menemään. Rölli oli alkuun tosi innoissaan uusista kavereista, mutta sitten se keskittyi uimiseen ja lopulta kivien kaivamiseen rantavedestä. Rico myös yritti parhaansa mukaan pökkiä Röpöä, en tiedä vaikuttiko se Röllin tekemiseen, mutta lopuksi vauva oleskeli omissa oloissaan kivien parissa eikä uinutkaan enää niin reippaasti kuin yleensä. Rambo puolestaan oli tietysti onnessaan Ricosta ja se käyttäytyi nätisti myös Hugoa kohtaan. Kuitenkin aika paljon Rambo myös haisteli omiaan ja antoi olla Ricon rauhassa, mikä oli kyllä perin kummallista :D
 
Röpö etsii kiviä ja rakastavaiset takana pussailee.
 
Tokikaan me ei oltu ainoat koiranuittajat ja ulkoilijat kuopilla, joten piti koko ajan vahtia mitä pojat tekee. Tosin kumpikaan pojista ei ollut järin kiinnostunut muista ulkoilijoista, Röpö pysytteli vedessä ja Rambo keskittyi Ricoon ja hajujen haisteluun. Hihnassa kulkeminen aluksi ja lopuksi oli kaukana hallitusta käytöksestä, kun kaikilla oli jotain omaa mielessä :D Lopuksi vielä yritettiin ottaa yhteiskuva viisikosta, mutta se osoittautui hieman haasteelliseksi. Rape ja Röpö kyhjöttivät nätisti kylki kyljessä (kenties muutaman kerran olen kuvia ottanut ja pojat tietää poseeraukset ;)) ja muilla pojilla olisi ollut parempaakin tekemistä :) Jokunen kuva sentään saatiin. Melkoinen ryhmä rämä oli kyllä tänään liikenteessä :D
 

Hugo pisti leikiksi :D