sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hellesunnuntai näyttelyssä ja Rajasaaressa

Tänään suunnattiin Rapen kanssa Tuomarinkartanoon vinttikoirakeskukseen, jossa oli KV-näyttely, Eukanuba Summer Show. Oli tosi lämmin päivä! Rambon häkin sain onneksi hieman varjoon teltan taakse ja tuulettimet laulamaan sekä viilennysloimi päälle. Eipä Rambo sitten kehässä ollut yhtään nuutunut onneksi.
 
Uroksia oli ilmoitettu vain 15 ja valioluokassa meitä oli neljä. Luetteloa katsoessani toki tiesin Rambon tulevan neljänneksi :D Tuomariksi oli saapunut Brittein saarilta todella mukava nainen nimeltä Patsy Hollings. Rambo esiintyi mukavasti, tosin tuomari oli taas iiihana. Rape kuitenkin liikkui tosi reippaasti eikä heittänyt yhtään laukalle. ERI saatiin ja kilpailuluokassa jäätiin viimeiseksi. Ihan hyvin silti, Rambo ei oikein koskaan ole ollut enkkutuomareiden mieleen. Kasvattajaluokkaa ei esitettykään, joten pääsin lähtemään kotiin helteestä, ihan hyvä vaihtoehto sekin! :D
 
Tuomariteltan varjoista ei oikein hyviä kuvia saa :D
 
Hetken kotona levättyämme pakattiin pojat autoon ja suunnattiin taas Rajasaareen pariksi tunniksi. Rölli puuhaili taas enimmäkseen vedessä kiviä kaivellen ja saikin huvittuneita katseita osakseen :) Rambo taas lähinnä pyöri ympäriinsä välillä koiria moikaten ja välillä vain menoa katsellen. Ei se oikein löytänyt leikkikaveria pidemmäksi aikaa, edes pari labbisnarttua eivät olleet tarpeeksi ihania. Muutamien urosten kanssa tuli taas peruspärräilyä ja yhdelle nuorelle kultsulle piti näyttää kuka (muka) määrää. Rambolla tuli myös parille muulle urokselle (nuoria taisivat nekin olla) pienesti asiaa, joten nyt taas taukoa puistoilusta hetki, ettei Rape ala luulla olevansa puistojen kingi :P
 
Röpö vauhdissa jälleen :)

"Huh huh, tässä riittää puuhaa!"

Röpö ja työn tulos, kivi saatu maalle :D

Rape "auttaa" kaveria...

"Jehuu mä sain sen!"

Komea mies <3
 
Illalla käytiin vielä varisjäljillä, tällä kertaa jäljen päässä oli ihan varis eikä sorkka. Rölli pääsi ensin hommiin ja hyvin meni. Jonkinverran tarkistuksia tuli matkan varrella, mutta hienosti herra löysi tiensä linnulle. Kauan kesti taas, että nosti linnun suuhun, mutta toi sen lopulta.
 
Rambo puolestaan oli ihan outo, ei mennyt hyvin. Ensimmäisellä lähetyksellä lähti reippaasti jäljestä sivuun ja seikkaili metsässä, aikansa puuhailtuaan tuli takaisin. Lähetin uudestaan ja sama juttu. En oikeastaan muista lähetinkö kaksi vai kolme kertaa jäljen alusta. Rape oli ihan ihmeellinen, ei yhtään oma itsensä. Jotain se kuitenkin metsässä haisteli, mutta en usko että jälkeä. Lopulta vein Rapen vähän pidemmälle metsään ja lähetin uudestaan jäljelle kohdasta, jossa varmasti muistin sen menevän. Rape lähti liikkeelle, mutta ei jälkeä pitkin vaan oikaisi ison osan jäljestä ja eteni loppujäljelle. Löysi se linnun lopulta ja toi sen, mutta en tiedä mikä toi show oli.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Hakutreenit ja kavereita

Eilen käytiin Pedron kanssa aamulenkillä/polskuttelemassa. Rölli ja Pedro olivat samalla aaltopituudella, yhtä hupsuja jalkavammaisia höppänöitä :) Painelivat pitkin puskia ja olivat koko ajan kurvaamassa rannan suuntaan. Niillä on muutenkin kaikenlaisia hassuja samoja tapoja :D Pedrolla oli myös hieno lasten uima-allas terassilla, pojatkin taitais haluta sellaisen omalle pihalle!


Illalla oltiin hakutreeneissä. Meitä oli vain kolme ohjaajaa, joten maalimiehet olivat liikkuvia. Rölli pääsi ensin etsimään. Keskilinjan vasemmalla puolella oli hieman kohoavaa maastoa ja piilot niin, etteivät ne näkyneet keskilinjalle. Ensimmäinen lähetys otettiin maalimiehen näyttäytymisellä ja ääniavulla. Rölli kyllä huomioi maalimiehen ja lähti reippaasti hakuun, mutta pyöri vain mun näkösällä eikä mennyt tarpeeksi syvälle. Se taisi olla vähän epävarma mitä pitää tehdä eikä nenäkään ollut auki. Kutsuin takaisin ja otettiin avut uudestaan. Taisin lähettää sitten maalimiehen perään, mutta Rölli taas aluksi seikkaili hetken alueella. Lopulta pyysin lisää ääniapua ja viimein Röpö löysi ukon. Kaikki seuraavatkin ukot otettiin sekä näyttäytymisellä että ääniavulla, koska Röllillä tosiaan oli pitkä tauko hakutreeneistä (pl. viime viikon treenit) ja se oli vähän pihalla. Itseasiassa eihän Rölli ole käynytkään kuin muutamissa hakutreeneissä yhteensä. Lisäksi maasto oli aika avaraa ja piilot olivat suht syvällä. Kaikille lopuille kolmelle piilolle Rölli lähti reippaasti ja pyöri jonkin aikaa piilon lähettyvillä, joillakin annettiin lisää ääniapua, että löysi. Ihan hyvin Röpön treenit menivät ja ne nyt oli taas vain aktivointimielessä tehty. Tällä hetkellä tuntuu, että ne oli Röllin viimeiset hakutreenit. Se oli ihan poikki, vaikka kivaa olikin.
 
Rambolla meni hyvin myös, samat piilot kuin Röllillä. Otin ensimmäisen lähetyksen oikealle ääniavulla, maalimies kuusen takana. Rambo lähti reippaasti ja about piilon kohdalla pyöri hetken aikaa, kunnes sai hajun ja eteni piilolle. Toinen lähetys vasemmalle "kallion" päälle, maalimies näyttäytyi ja hieman äänteli. Rambo lähti suoraan piiloa kohti, mutta muistaakseni hetken pyöri ennen kuin eteni piilolle. Itsehän en nähnyt piilolle asti, mutta oli kuulemma melkein heti löytänyt. Kolmas piilo kivikasan keskellä ja ilman apuja. Rambo eteni hienosti piilon kohdille ja pyöri hetken saaden välillä hajuja, mutta ei kuitenkaan ihan heti löytänyt piiloa. Kuitenkin ilman mitään apuja lopulta löysi maalimiehen. Viimeinen lähetys taas "ylöspäin" ja maalimies taas näyttäytyi ja äänteli. Rambo lähti reippaasti ja kuulemma taas melko suoraan eteni piilolle. Reippaasti se aina tuli takaisinkin ja muutenkin meni kivasti treenit. Niin, noi keskilinjan vasemman puolen piilot kohoavassa maastossa otettiin siis niin, että maalimies tuli "kallion" päälle antamaan avut ja sitten meni takaisin piilolle eli tavallaan haamuna. Sen takia ne Röllille varmaan olikin vaikeita ja Rambokin joutui käyttämään nenäänsä kunnolla (tai mistä mä tiedän käyttikö se vain silmiään :D).

Tänään treenattiin Hannan ja Kuplan kanssa noutoja tossa meidän lähimetsässä. Otin molemmat pojat mukaan, jotta saisin Rambon tottumaan Kuplaan kunnolla, tähän asti se ei ole sietänyt sitä. Tai siis on tietysti treeneissä kun on käskyn alla. Ja Rambo olikin kiltisti. Heti alkuun jätin sen odottamaan kiinni puuhun ja Kupla oli viereisessä puussa ja haukkui välillä, Rambo otti iisisti. Keskivaiheessa treenejä kävin Rambon kanssa etsimässä yhtä damia metsästä ja Hanna oli Kuplan kanssa myös. Kupla tuli suoraan Rambon eteen ja Rambo meinasi sanoa mielipiteensä tyypistä, mutta se jäi vain yrityksen tasolle. Muuten siis pojat olivat sovussa.

Itse noutohommat eivät menneet kummoisesti. Oli ihan jäätävän lämmin päivä, joten sen arvaa miten Rambolla on työskentelymotivaatiota. Rölli kyllä oli ihan innoissaan noudoista. Tehtiin paria tehtävää ja molemmat pojat saivat noutaa muutamia kertoja. Osa meni ihan hyvin ja osa ihan metsään (heh heh :D). Ei mitkään hyvät treenit siis omalta osalta. Lopuksi päästettiin pojat vapaaksi ja käytiin hiekkakuopilla vähän polskuttamassa. Rambo tuli hyvin toimeen Kuplan kanssa, alkuun se meinasi olla toista mieltä, mutta hyvinhän se sitten sujui. Lähinnä olivat kuin eivät huomaisi toisiaan :D

Myöhemmin mentiin kundien kanssa taas pariksi tunniksi Rajasaareen. Jotenkin siellä aika kuluu kuin itsestään ja unohtaa kaiken muun, kuin pieni paratiisi arjen keskellä. Koiria oli taas kaikennäköistä ja -kokoista, enimmäkseen uroksia. Kaksi urosta sai Rambon vähän ärähtämään, mutta muuten oltiin asiallisia. Jäykistelyä oli tietysti taas joidenkin urosten kanssa, mutta siihen se jäi. Alkuun yksi leikattu labbisuros oli Rambon mielestä maailman ihanin nainen ja ukkeli oli ihan rakastunut siihen! Siis Rambo oli niin hullaantunut, että se ei kuullut eikä nähnyt mitään muuta :D Onneksi rakkauden kohde lähti pian ja Rape normalisoitui. Välillä rannalla oli enemmän porukkaa ja välillä vähemmän. Rölli ei hirveästi leikkinyt vaan tapansa mukaan kulutti aikaansa kaivamalla kiviä merenpohjasta. On se niin hupsu vesipeto <3 Rape oli välillä vähän ressukka, kun se ei oikein löytänyt ketään leikkikaveria. Urosten kanssa se ei osaa leikkiä eikä kyllä kaikkien narttujenkaan. Nytkin se kävi vain katsomassa välillä mikä meno kavereilla ja tuli sitten takaisin mun lähelle. Tosi tyytyväinen olin taas Rambon käytökseen, kun se oli ihan nätisti vieraiden urosten kanssa, myös pienten. Toki siis jäykistelyä oli puolin ja toisin joidenkin kanssa, mutta siihen ne jäivätkin. Rape kyllä tajusi, että mammalla on silmät selässäkin :D

torstai 25. heinäkuuta 2013

Puistopäivä

Tänään repäisin ja menin poikien kanssa Rajasaareen! Se on siis Helsingissä iso koirapuisto, joka rajoittuu muualta paitsi yhdestä kohdasta mereen. Rambon kanssa olen siellä joskus aikoja sitten käynyt muutaman kerran, mutta sittemmin se jäi, kuten muukin puistoilu. Nyt kuitenkin sain päähäni mennä sinne ja oikein hauskaa meillä olikin, kaksi tuntia viihdyttiin. Rölli oli ihan onnessaan, kun oli vettä ja kavereita, se haki keppiä merestä ja kaiveli kiviä pohjasta :) Eikä väsynyt missään vaiheessa, kun oli niin kivaa. Rambo puolestaan käyttäytyi hienosti, yritti saada paria narttua leikkimään ja kävi sekin kahlailemassa, vaikkei uiminen kiinnostanutkaan. Uroksia oli myös paljon, mutta hyvin tultiin toimeen. Muutama pieni kärhämänpoikanen pääsi tulemaan, muttei mitään vakavaa. Paljon oli myös pikkukoiria, joiden kanssa ei juuri tule oltua samassa tilassa vapaana, mutta hyvin Rambo niidenkin seurassa käyttäytyi. Eikä me paria tuntia oltaisi siellä oltu, jos Rambo ei olisi tullut toimeen kaikkien kanssa :D Tässä vähän kuvasatoa, kun kamerakin oli mukana.
 
Röpö tutkailee merenpohjaa, kuten aina :D



Narttua ei ihan hirveesti kiinnosta... :D


Tätäkään tyttöä Rape ei yrityksistä huolimatta saanut leikkimään.

Narttu: "Hei ootsä nyt ihan tosissas..."


Rape: "Hei come on, lämpee ees vähän!"
 

Törmäys!



Illalla käytiin Rambon kanssa vielä treeneissä, joiden teemana oli hihnakäytös. Jätin siis normi treenikamat autoon ja mentiin meidän lenkkihihnalla. Paikalla oli huimat 16 koiraa, mutta tehtiin pienissä ryhmissä harjoituksia monien eri koirien kanssa. Ensin paikkamakuu bouvieruroksen kanssa ja välimatka vain puoli metriä :D Pidin hihnan kaulassa ja alkuun siitä kiinni, jossain vaiheessa pudotin hihnan ja otin lisäaskelen kauemmas, etäisyyttä siis noin 1,5 metriä. Vaikka kumpikaan pojista ei edes vilkaissut toista (vaikutti siltä, ettei kumpikaan niin läheltä viitsinyt ottaa kontaktia toiseen) en silti uskaltanut ottaa enempää etäisyyttä. Pari muutakin lyhyttä paikkista tehtiin muiden kanssa.

Muita tehtäviä oli lukuisat ohitukset, joissa Rambo oli aina hienosti. En antanut muita käskyjä paitsi lenkeilläkin käytettävän "ohi", koska lenkeilläkään ei mennä seuraten. Treenattiin neljän koirakon ryhmissä ja tehtiin sellaista, että kohdattiin kaikki keskellä ja oltiin siinä hetki lähekkäin. Rambo hienosti kökötti istuen ja piti kontaktia, välillä katseli muualle, mutta ei pahasti. Ainoastaan staffiuros, jota ei olla hetkeen nähty sai Rambon huomion välillä ja piti käskeä jättämään sen katsominen, mutta ei Rambo mitään silti yrittänyt. Ja tietysti Pedro oli kiinnostava myös :D Hienosti treenit meni, vaikka oltiin noutajahihnalla ja hihna löysällä (siis on yleensäkin treeneissä hihna löysällä, mutta se on eri asia kun on kurkkari kaulassa, noutajahihna löysällä on paljon hitaampi jos pitää puuttua johonkin). Yleensä kun treenataan ketjukurkkarilla, niin nyt tuntui alkuun oudolta :D Vaikka meninkin ilman sen kummempia käskyjä (ohitukset lähinnä, siis ilman seuruuta, kohtaamisissa ja paikkiksissa toki käskyt) ja lenkkihihnalla, niin Rambo kuitenkin käyttäytyi kuten treeneissä, koska oltiin kuitenkin tutulla treenipaikalla ja tuttujen koirien kanssa. Hyvähän noita samoja juttuja olisi päästä harjoittelemaan kesken lenkin vieraiden koirien kanssa ja kun ei oltaisi treenimoodissa :D

Treenien jälkeen käytiin vielä puistossa Pedron, Ricon ja Hugon kanssa. Rape oli kyllä aika väsynyt eikä se leikkinyt edes rakkaan Riconsa kanssa. Tosin Rico pyöri yhden rotikkauroksen kanssa eikä Rambo viitsinyt/halunnut mennä siihen sekaan. Hienosti se rotikan kanssa käyttäytyi, välillä parit jäykistelyt puolin ja toisin muttei muuta. On kyllä niin hassua, kun nyt ollaan taas Rapen kanssa puistoiltu, jossain vaiheessa en uskonut sitä enää koskaan tapahtuvan :D

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tiistaitreenit ja kivailua

Eilen käytiin Rambon kanssa iltatreeneissä. Tommi ja Rölli tuli mukaan hengailemaan ja katsomaan. Meitä oli tunnilla jopa yhdeksän koirakkoa. Yksi koirista oli perrouros, jonka kanssa Rambolla on ollut sukset ristissä aiemmin. Ei olla kuitenkaan aikoihin nähty ja perrokin on jo leikattu. Nyt kuitenkin heti kun mentiin kentälle niin perro alkoi räksyttää Rambolle, Rambo tosin katsoi vain eikä lähtenyt mukaan. Kerran myös tunnin aikana kun oltiin menossa omalle paikalle muutaman metrin perron viereen niin se alkoi taas louskuttaa. Silloin Rambo meni sekunniksi mukaan (pitkästä aikaa!). Mun mielestä kuitenkin perro siis aloitti sen, tietysti Rambo saattoi katsoa sitä ensin, mutta avasi suunsa vasta perron jälkeen. Muuten treenit meni sopuisasti :D
 
Aloitettiin isolla ympyrällä niin, että jokainen vuorollaan jätti koiransa paikoilleen ja kävi itse pujottelemassa muut koirakot. Omalla vuorolla jätin Rapen istumaan ja hölköttelin kierroksen. Sitten kierrettiin pari kierrosta ympyrällä, pidin hihnan vasemmassa kädessä ja hitsi kun tuntuu oudolta :D Pujoteltiin vielä ympyrällä olevat koirakot hölkällä, Rapella ei millään meinannut pysyä kontakti.
 
 
Himpun verran vino pa.
 
Seuraavaksi oltiin pareittain, meillä holsku-uros. Koirat oli paikallaolossa (ensin maassa ja sitten istuen) ja mä kiersin ympyrää toisen koiran ympärillä ja toinen ohjaaja Rambon ympärillä. Siinä ei mitään ongelmaa. Sitten alettiin häiriköidä toista koiraa, kutsuttiin luokse, käskettiin vaihtaa asentoa ym. Rambo meni joihinkin juttuihin kiltisti mukaan, mutta joihinkin hienosti ei. Näitä häiriköintejä muistaakseni joka asennossa ja palkittiin, kun ei "toteltu" toista ohjaajaa.
 
Sitten kouluttaja keräsi kaikilta namia ja ripotteli ne maahan muutaman metrin matkalle. Jokainen vuorollaan seuruutti koiran kiemurrellen namialueen päästä päähän. Rambo ei vissiin edes muistanut, että maassa oli namia, sillä ei reagoinut maahan mitenkään. Kouluttajakin pari kertaa häiriköi seuruun aikana, Rambo selvisi suht hyvin. Lopuksi vielä luoksetulo koirakkokujan läpi ja namialueen yli. Rambo ei välittänyt mistään vaan tuli vauhdilla luokse ja sai ottaa mut kiinni. Muiden luoksetulojen ajan otin Rambolla paikkaistumista ja seisoin metrin-pari sen takana. Tätä ei olla juurikaan tehty ja Rape oli vähän hämillään, kuikuili taakse mua kohti. Helposti se myös kääntyi ja nousi mua kohti, kun pari kertaa käskin sitä jättämään jotain. Treeniä siis paikkiksiin mun ollessa eri puolilla koiraa. Muuta ei vissiin tehty. Röllin kanssa tein myös pari pikku juttua (yhdet jäävät, puun kiertoja ja paikkamakuussa olevan Rambon kiertämistä).
 
<3


Tänään pojat pääsi puistoon. Ensin vein Röllin ja tsekkasin minkälaisia koiria puistossa on ja sitten vasta hain Rambon. Puistossa oli vain pari narttua ja loput uroksia. Rambo käyttäytyi hienosti. Oli hyvä kun se pääsi vapaaksi ja katsoi mitä koiria puistossa on ja tajusi, että poikia on paljon, niin siitä näki kuinka se oli silleen, että "okei, täytyy vissiin käyttäytyä tässä seurassa.." :D Muutama jäykistely tuli joidenkin poikien kanssa, mutta ei enempää. Mä katson kyllä, että käytös pysyy hyvänä tai muuten tulee tupenrapinat eikä puistoon enää mennä. Rölli käyttäytyi tietysti hyvin myös, eipä sillä mitään äijäilyjä koskaan ole esiintynytkään. Vauvahan se vielä on :D Vaikka 1,5 vuotta tuli jo täyteen <3 Niin, Rölli puuhaili kaikenlaista, välillä haisteli itsekseen kaikkia hajuja, välillä juoksi kavereiden kanssa ja välillä oli ihmeissään kun joku koira sanoi sille jotain. Nopeasti se myös väsyi :(

Huonolaatuisia kännykkäkuvia, ah <3

Värisuora labbisuroksia ihanan nartun kimpussa :D


Illalla vielä temppuiltiin poikien kanssa, voi että ne oli innoissaan! Samoja juttuja kuin ennenkin eli Röllin kanssa grillikaasupönikän kiertoa, matolle menemistä, etujalkojen laittoa jakkaralle, saaviin ja lörtsylle sekä vetolaatikoiden sulkemista. Pikkumies oli ihan täpinöissään tekemisestä :) Rambon kanssa samat jutut ja lisäksi pönikän kierroissa muutama pysäytys sekä etujalat em. tavaroitten päällä takajaloilla niiden ympäri kiertämistä. (Ja sama suomeksi kiitos :D) Rambolla oli hirmuinen vauhti töntsää kiertäessä! Ja matolle mentiin maahan kyllä niin vauhdilla että :D Saman innon ja vauhdikkuuden kun saisi tokotreeneihin ;)

"Mutsi hei, onx aina pakko kiusaa???"

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Togoa ja akia

Lauantaina pojat pääsivät ajamaan makkarajäljet. Ensimmäinen yritys ei vain oikein mennyt putkeen.. Olin tehnyt Rambolle jäljen neljällä kapulalla. Eikös sinne pölähdä viisi miljoonaa lokkia viemään namit jäljeltä. Noh, ajattelin, että ei ne varmaan kaikkia syöneet ja katsotaan miten Rambo ajaa namitonta jälkeä. Jälki alkoi ihan hyvin ja ensimmäinen kapula ilmaistiin hienosti. Sitten Rape alkoi ihmettelemään namien puuttumista ja lintujen läsnäoloa, lokit siis oleilivat nurmikolla. Rambo yritti ilmaista jotain olematonta ja epäili jäljen jatkumista. Tsemppasin sitä jatkamaan ajamista ja ihan hyvin se etenikin suurinpiirtein jäljen kohdalla, vaikkakin vauhdikkaasti, kun ei ollut poimittavia nameja. Hienosti Rambo myös ilmaisi loput kapulat, vaikka itse jälki olikin huono. Hieno mies! Vikan kapulan jälkeen vapautin Rambon ja mentiin loppupalkalle. Prkl, olin jättänyt avaamattoman märkäruokapurkin loppuun ja eikös linnut olleet senkin vieneet ja syöneet melkein kaiken. Loput annoin tietysti Rambolle ja kirosin jokaikisen lokin ja variksen ties mihin..
 
Ei muuta kuin kotoa hakemaan lisää nameja ja toiselle paikalle tekemään jäljet. Rölli pääsi ensin hommiin ja ihan hienosti ajoi. Vauhtia taisi välillä olla reippaasti, mutta ihan hyvin Rölli jäljen suoritti. Rambon jäljellä oli taas neljä kapulaa ja kaikki ilmaistiin hyvin. Yhden kohdalla Rape meinasi jatkaa matkaa kapulan yli ja haisteli jo sen toiselle puolelle, kun se tajusi, että ilmaistavahan tämä on ja ilmaisi. Itse ajaminenkin meni hyvin.

Eilen Rambolla oli treenit. Oli kiva käydä pitkästä aikaa sunnuntaitreeneissä, pitää yrittää ottaa tavaksi taas. Aloitettiin paikkamakuulla, Rambo oli reunassa. Häiriötä oli paljon, kentän toisessa reunassa oli koirakko, takana pelattiin korista ja viereiset koirat vähän väliä nousivat ja niitä palauteltiin paikalleen. Rambo lähinnä katseli kiinnostuneena näytelmää :D Olin myös selin koiraan.

Seuraavaksi hinkattiin seuruuta ja pysähdyksiä. Merkkinä oli kolme palloa, joiden kohdalla tehtiin aina jotain. Ekalta pallolta lähdettiin liikkeelle, tokalla pysädyttiin ja koira istui, kolmannella täyskäännös ja takaisin tokalle, jolla taas pysähdys ja istuminen ja vikalla/ekalla täyskäännös ja liike seis. Muuten meni hyvin (Rambolla oli ihan kiva seuruu), mutta istumiset olivat hieman vinoja. Ei paljoa, mutta kuitenkin. Lopuksi otinkin käsiavun mukaan, jotta sain istumiset suoraan. Täyskäännökset tein sakuna, hieman oli väljä seuruu siinä. Tehtiin myös yhdet jäävät maahan ja seiso, ihan ok. Tein avoluokan tyyliin eli koiran viereen palatessani menin ensin pari metriä koiran ohi taakse ja sitten viereen.

Oltiin rivissä ja jokainen pujotteli toisten ympäri juosten, samalla kouluttaja vähän häiriköi pallolla. Rambo meni vähän vaihtelevasti, hetkittäin oli ihan hienoa menoa ja välillä taas ei voinut edes puhua seuruusta :D Ei se pallon perään kyllä yrittänyt lähteä tai kavereista kiinnostunut. Tälläistä treeniä olisi kiva saada lisää. Muiden pujotteluvuoroillakin Rambo istui nätisti, välillä katseli palloa. Rape oli siis ilman hihnaa koko tunnin ja nätisti pysyi.

Yksi luoksepäästävyys otettiin, Rambo oikealla puolella. Kouluttaja kyykistyi halimaan Ramboa ja herra vain istua kökötti, katsoi mua vähän hämillään :D Sitten paikkaistuminen. Alkuun meni hyvin, mitä nyt yhdessä vaiheessa istuminen kävi rankaksi ja Rambo meni maahan. Sitten kouluttaja meni häiriköimään, ensin vain seisoi Rambon molemmilla puolilla. Sitten hän meni kontalleen Rapen viereen maahan, Rambo ei edelleenkään edes ihmettele (miten niin meillä on välillä hullua menoa treeneissä..) :D Kouluttaja pyysi antamaan tassua ja Rambohan antoi. Se olikin niin rankkaa, että oli mentävä maahan. Korjauksen jälkeen kouluttaja vielä näytti kädellä mun suuntaan ja sanoi "vapaa". Rambo singahti liikkeelle mua kohti. Noh, koira takaisin paikalleen ja uudestaan. Taas pyydettiin (ja annettiin) tassua ja käytiin maahan. Uudestaan myös "vapautus" ja Rambo taas reippaasti lähti mua kohti. Argh. Vikalla kerralla kouluttajan "vapautettua" Rambon ukkeli tajusi vihdoinkin pitää pyllyn penkissä. Kaikenlaista häiriötähän Rambolle on tehty ja kaikenlaista se kestää, mutta tälläistä tehtiin nyt ekaa kertaa (siis tassun pyytäminen ja "vapautus"). Ja lisää kiitos! :D

Lopuksi vauhtiluoksetulo, kouluttaja piti koiraa pannasta ja itse lähdettiin juoksemaan kentän poikki, puolivälissä kutsuttiin luokse pysähtymättä ja koira sai ottaa kiinni. Rambo tuli lujaaaaaa. Kivat treenit oli! Käytiin vielä lenkillä ja tavattiin puolivuotias labbisuros, Rambo oli tosi nätisti, kun toinen haisi vielä ihan vauvalle. Pentu pidettiin hihnassa, joten mitään leikkejä ei pahemmin syntynyt, mutta muuten oltiin nätisti. Pentu oli itseasiassa Rambon sukulainen Omenalaakson kennelistä.

Tänään Rambo pääsi taas puistoon käymään, kun oltiin lenkillä sen suunnalla. Rape meni aidalle katselemaan ja päätin, että mennään sisälle. Rambo käyttäytyi hienosti. Puistossa oli myös Rambon vanha tyttöystävä labbisnarttu, joka ei kylläkään lämpene Rapelle enää :D Silti herra oli aika ihastuksissaan. Oli siellä muitakin koiria ja muutamia uroksia, joiden kanssa ei pieniä jäykistelyjä enempää tullut konflikteja. Rape oli ihan väsynyt kaiken hyörimisen jälkeen, että piti soittaa isi hakemaan kotiin, jotta jaksettiin lähteä vielä agitreeneihin x)

Tommi tuli mukaan treeneihin ja sain kerrankin videomatskua omasta tekemisestä. Hauska oli katsoa omaa säätämistä :D Mä kikattelin itsekseni, kun katsoin Rambon ilmeitä ja loikkia ja omia kädenheilutuksiani. Kuvat on huonoja, koska kaappasin ne videolta. Mutta pakko laittaa, kun kerrankin on edes jotain todistusaineistoa :D Meitä oli kaksi per puoli, joten ehdittiin tehdä paljon. Aloitettiin tällä.


Aluksi tuntui taas hieman vaikealta, mutta pian pääsin "rataan sisään". Isoimmat virheet oli kolmosesteen jälkeen, kun Rambo pari kertaa hyppäsi vierestä esteen ennen putkelle menoa, sen sain korjattua kyllä. Renkaalta ysiesteelle oli alkuun vaikea mulle, mutta hienosti se sitten alkoi sujua. Renkaassa oli esteen siiveke tukkimassa yhden ylimääräisen kolon, joten Rambolla oli vaihtoehtona vain mennä oikein läpi renkaasta. Rata oli tosi kiva ja se alkoi tuntua jo helpolta. Jotain siis osaan :D


Rape painelee putkeen peräsuoli pitkällä :D

Onneksi Rambo ei lähde kaukaa hyppyyn tai mitään...


Seuraavaksi tämä pidempi rata. Sitä tahkottiinkin vähän enemmän :D Vaikeinta oli tietysti kepit, joita ei osata ja jouduinkin aina jokaisen välin ohjaamaan erikseen. Silti meni lähes joka kerralla joku väli väärin ja eikun alusta. Puomille Rambo meni aina reippaasti eikä mistään kontakteista ollut tietoakaan. Lopulta mä juoksin puomin loppupäälle asti, jotta Rape ei hyppäisi ennen aikojaan alas. Toinen hankala kohta alkuun oli ysieste, kun onnistuin ohjaamaan Rambon putkelle enkä esteelle. Sekin parani kyllä. Este nro 12 olikin tosi vaikea alkuun, kun en antanut Rambolle tilaa vaan se ohjautui putken ja esteen välistä esteen toiselle puolelle, eikä suinkaan esteelle oikein. Senkin tajusin ja sain sujumaan.


Rapella on hauskaa :D

Oli kiva rata toikin ja se alkoi sujua tosi kivasti. Itsekin tajuan vähitellen enemmän ohjauksista sun muusta. Rambon kanssa on kiva liidellä, kun se tykkää niin kamalasti. Tänään ei tullut näpsimisyrityksiä kuin pari pientä, mikä on edistystä. Rambo irtoaa aika kivasti esteille, vaikka lähettäisin vään kauempaakin. Mun mokiahan kaikki aina on mitä radalla sattuu, mutta on niin kiva huomata, että saa korjattua ja homma toimiikin. Senat menee kyllä välillä sakaisin käskyjä antaessa, mutta onneksi Rambo ymmärtää mennä putkeen vaikka sanoisinkin puomi tai pussi :D Rambo on myös hupsu, kun vaikka rimat on tosi matalalla niin yli pitää mennä valtavalla loikalla ja mielellään tasajaloin pomppien :D Ai hyppytekniikka, mikä se on...

Lopuksi käytiin vielä tekemässä pari kertaa se lyhyempi rata ja sitten riitti. Rape oli ihan poikki :D Pojat pääsi vielä uimaan ja yöunille kellahdettiin aika nopeasti ;)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Noutoja ja hakuilua

Keskiviikkona käytiin poikien kanssa treenaamassa dameilla. Ensin Röllille hakuruutu "sokkona" eli kävin eka viemässä damit ruutuun ja sitten vasta koira paikalle. Ruutu ei ollut iso ja siinä oli yhteensä viisi damia. Rölli työskenteli hienosti! Tosi hyvin käytti nenäänsä ja löysi kaikki damit. Voi että, miten mun tekisikään mieli mennä sen kanssa taippareihin! :( Seuraavaksi otettiin kymmenisen markkeerausta niin, että dami lensi melkein aina näköesteen (kallio tms.) taakse. Rölli oli aivan innoissaan ja aina damit löytyivät, pari kertaa piti etsiä vähän enemmän. Hienosti Röpö myös odotti noutolupaa ilman hihnaa, pari kertaa se vähän nousi ennen lupaa, mutta ei lähtenyt metsään. Röpö olisi jaksanut vaikka kuinka kauan ja kun lopulta lähdettiin autolle, se kävi vielä hakemassa metsään jääneeltä damilaukulta kaksi damia yhtäaikaa :D
 
Rambon kanssa en ottanut hakuruutua, se ei olisi kuitenkaan jaksanut työskennellä kunnolla, vaikka metsässä olikin melko varjoisaa. Sen sijaan otettiin samoja markkeerauksia kuin Röllin kanssa, eli melkein aina dami lensi kallion tms. taakse. Rambo paineli joka kerta hyvällä vauhdilla ja pomppien matkaan. Damit myös löytyivät hienosti ja palautuivat käteen. Sitten kun ajattelin, että tämä nouto on viimeinen ja Rambo oli tulossa reippaasti luokse, herra päättikin pudottaa damin kolmen metrin päähän ja tulla ilman sitä. Ei yhtään Rapen tapaista. Mä yritin sitä lähettää hakemaan damia vaikka kuinka, mutta ukko vaan istui ja läähätti muka väsyneenä ("en jaksa mennä noin kauas, hae ite damis!"). Lopulta sain Rambon nostamaan damin, mutta eihän se riittänyt. Leikitin Ramboa hetken damilla ja heitin damin pöpelikköön, Rape sai lähteä noutoon samantien ilman, että tarvitsi ensin istua sivulla. Ei mitään ongelmia vaan reippaasti haettiin ja tuotiin dami. Lopuksi otin vielä yhden "normaalin" lähetyksen, eli koira istuu sivulla ja luvalla/käskyllä hakee. Siinäkään ei mitään ongelmaa, joten ihan pöhköilyä oli Rambolta tuo käytös. Se on vähän hupsu välillä :D

Eilen oltiin Rambon kanssa BH-kurssin viimeisellä kerralla. Viime viikolla kurssi jäi Oulun reissun takia väliin. Tällä kertaa treenattiin tottisosuus (seuruukaavio, jäävät ja paikkamakuu) ja jottei liian helpoksi kävisi niin koko kaavio nopeudenmuutoksilla kymmenen askeleen välein, eli normi vauhti, hidas kävely ja hölkkä. Rambon parina oli shelttinarttu ja ensin mentiin paikkamakuuseen. Paikkamakuu oli ok, loppuvaiheessa Rambo alkoi heilutella häntää ja vaihdella asentoa (siis tyyliin lonkalle ym, pysyi maassa kuitenkin). Sheltin tehdessä jääviä käännyin vähän sivuttain koiraan ja Rambo keskittyikin enemmän muhun. Varmuuden vuoksi käännyin, kun Rape oli kiinnostunut toisesta koirakosta. Ei Rambo sitten yrittänyt nousta tai mitään edes luoksetulon aikana.

Kaavio meni mun osalta ihan sähläykseksi :D Keskityin laskemaan askelia, jossa tietysti menin sekaisin aina välillä. Hihnan pidin ensimmäistä kertaa vasemmassa kädessä (pidän aina oikeassa) ja mun käsi oli kuulemma ollut ihan vammaisesti :D Täyskäännökset tein vasemmalle enkä sakuna kuten yleensä, en ollut harjoitellut niitä hihna vasemmassa ja arvelin meneväni ihan sekaisin siitä. Seuruu itsessään oli mun mielestä ihan hyvää, Rambo useasti taas vähän edisti ja oli liian tiivis, mutta se ei haitannut. Temmonvaihtelut ihan onnistuneita muistaakseni. Istumiset ihan päin persettä :D

Jäävät tehtiin myös joko hitaassa vauhdissa tai hölkäten. Istumisen otin hitaasti, se meni muuten ihan hyvin, mutta kun olin palaamassa koiran viereen niin Rape viime metrillä tuli mua kohti. Tosin Rapen takana haukutettiin yhtä urosta ja Rambo otti siitä häiriötä. Maahanmenon tein muistaakseni hölkästä ja se vissiin ihan hyvin. Luoksetulo oli vauhdikas ja suht lähelle istui eteen.

Saatiin palautteet suorituksista ja aika paljon tuli "nuhteita" :D Myönnetään, mä tunsin olevani ihan pihalla, kun ei ole BH-juttuja hinkattu hetkeen. Luulen, että suuri osa sähläyksestä johtui siitä "pihalla olemisesta" ja Rambo tietysti aisti sen, kun en ollut täysin varma omasta tekemisestä. Mutta virheistä oppii ja nyt vaan lisää treeniä ja kaavion tahkoamista yksin kävellen. Kokeitakin katselin syksylle ja voisin käydä katsomassa jonkun kokeen ensin, niin tiedän mitä siellä oikeasti tapahtuu. Niin, lopuksi tehtiin vielä ihmisryhmä koirien kanssa. Eli meitä oli neljä koirakkoa ja jokainen teki kahdeksikon kahden ympäri ja pysähtyi viimeisen eteen kättelemään ohjaajaa.

Illalla Rambo pääsi vielä hierojalle. Lavat eivät olleet enää niin jumissa kuin viime viikolla ja ne saatiin auki nyt. Ristiselässä oli joku kipeä kohta, saattaa olla uimisesta. Nyt on Rambo vetreää poikaa taas :)

Tänään oli hakutreenit ja pitkästä aikaa Röllikin pääsi mukaan :) Rölli pääsi ensin metsään ja sille otettiin neljä pistoa. Eka maalimies oli haamu ja Rölli paineli innoissaan piilolle. Toiselle piilolle yritettiin ensin mennä ääniavulla, mutta Röpö päättikin toisin. Se näki keskilinjalla olevan ihmisen ja ajatteli, että tuonne pitää mennä, vaikka selvästi kuuli ääniavun. Kutsuin takaisin ja uusi yritys, samoin kävi. Lopulta maalimies näyttäytyi ja Röpö paineli piilolle. Kolmannella taisi olla ääniapu ja neljännellä en muista mikä. Reippaasti Rölli lähti jokaiseen hakuun ja hienosti löysi piiloille. Reippaasti se myös tuli takaisin keskilinjalle, kun kutsuin. Röpöllä oli tosi hauskaa! Vähän turhankin innokas se ainakin aluksi oli, kun en meinannut saada sitä asettumaan oikeaan lähetysasentoon :D

Rambolla meni hyvin myös. Eka pisto ääniavulla ja Rape paineli metsään, pikkiriikkisen joutui etsimään. Toinen ilman apuja, Rambo irtosi hienosti, mutta nenä ei ihan ollut auki ja se ensin seikkaili hetken väärässä suunnassa, kunnes näki tai haistoi maalimiehen. Autoilta kuuluva haukkuminen saattoi myös häiritä sitä. Kolmas maalimies oli haamu ja hienosti Rambo senkin löysi. Viimeinen vielä ilman apuja, Rambo lähti hakuun hyvin, mutta palasi hieman takaisinpäin haistelemaan ilmaa, kunnes muisti mitä oli tekemässä ja meni muistaakseni melkein suoraan maalimiehelle. Kutsuessani takaisin Ramboa se paineli sinne mihin oli hetki sitten meinannut mennä haistelemaan eikä kuunnellut mua yhtään. Lopulta menin hakemaan koiran ja pidin puhuttelun. Muuten Rpen hakuilu meni hyvin tänään. Reippaasti se haki maalimiehiä ja reippaasti palasi takaisin mun luokse, paitsi siis ton vikan kerran. Hallinta keskilinjaa kuljettaessa oli vähän puutteellista, kun ukkoa olisi kiinnostanut hajut. Mutta pojilla oli kivaa ja se on pääasia! Rölli oli kyllä loppuillan ihan poikki, että vähän rankkaa taisi sille olla :/ Vaikka eihän se sen rankempaa ole kuin esim. noutotreenit tai Rambon kanssa hepuloiminen metsässä. Tai sitten siitä oli niin tylsää odotella autossa pitkään.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Treenailuja

Eilen tosiaan otettiin ihan rennosti, käytiin ajamassa makkarajäljet ja illalla vielä uimassa. Poikien jäljet meni aika hyvin. Rambon nurmella oli muitakin painaumia ja hajuja, josta aiheutui pari hetkellistä jäljen kadottamista. Muuten ajoi hyvin. Neljä kapulaa, joista kolme ensimmäistä ilmaistiin hyvin. Vikalla Rambo oli juuri nostanut päänsä ilmaan ja hengähti jatkaen samalla matkaansa, jolloin meni kapulan ohi. Haistoi sitä kyllä eli huomasi, mutta ei viitsinyt ilmaista vaan olisi jatkanut ajamista. Eihän tämä käynyt, joten palautin koiran takaisin pari metriä ennen kapulaa. Rambo tajusi kyllä mitä tuli tehtyä ja ilmaisi heti, vaikka ei oltu ihan kapulan edessä. Yritin saada sitä liikkumaan kapulan kohdalle, mutta herra halusi ilmaista jo aikaisemmin, joten annoin olla. Pääasia, että ilmaisi.
 
Röllin jälki meni kivasti myös. Alkuun pikkuherralla oli turhan paljon vauhtia, mutta se tasaantui hetken kuluttua. Muutaman metrin ennen loppupalkkaa jäljen molemmin puolin oli joiltakin unohtuneita sukkia maassa. Rölli tietysti huomasi ne ja vähän aikaa tutkaili niitä. Samalla se haistoi tai näki loppupalkan eikä mun yrityksistä huolimatta jatkanut enää jäljestämistä vaan meni pää ylhäällä palkalle. Toki siis yritin "kuljettaa" jälkeä pitkin, mutta oltiin niin lähellä loppua, että annoin olla. Ei se oo aina niin justiinsa :D

Tänään käytiin varisjäljillä. Pojat sai tällä kertaa ajaa vain yhdet jäljet ja päässä oli taas kauriinsorkka. Rambon jälki meni ihan hyvin. Pari kertaa näin sen merkkaavaan ja haistelevan ehkä jotain muutakin kuin jälkeä, mutta hienosti se eteni jäljen loppuun ja löysi sorkan. Röllillä meni hienosti myös. Pikkumies painui metsään enkä nähnyt sen etenemistä ennen kuin Röpö olikin jo jäljen lopussa ja löysi sorkan. Herra oli taas ihan hupsu sorkan kanssa, ihmetteli ja nuoli sitä aikansa. Vasta kun menin auton taakse piiloon niin Röpö otti sorkan suuhun ja toi sen.

Illalla Rambo pääsi treeneihin. Ei ollakaan hetkeen käyty "perustreeneissä" vaan vain BH-kurssilla ja agilityssä viime aikoina. Rambolla tuntui olevan hauskaa koulussa :) Alkuun tein muutaman puun kierron ja pysäytyksen, hienosti meni. Sitten rallyrata ilman hihnaa, ensin tosin jätin Rambon paikkamakuuseen siksi aikaa, kun käveltiin kaikki rata. Rata meni aika mukavasti eikä olla pitkään aikaan rallateltukaan. Liikkeestä maahanmenon uusin kun ei mennyt suorilta jaloin. Välillä kontakti putoili, mutta ei se haitannut, ei me muutenkaan mennä koko rataa koskaan täysin kontaktissa. Joissakin kohdissa Rambo jopa edisti/oli liian tiivis seuraamisessa, mikä ei Rapen kohdalla ole ollenkaan huono juttu :D Siis silloin tällöin, vaikka eipä siitä pelkoa olisi, että niin tulisi jatkuvasti käymään x)

Iloinen treenaaja.

Seuraavaksi paikkamakuu rivissä, Rambon vieressä oli nuori irlanninsusikoirauros. Rape ei kuitenkaan sitä juuri katsonut, vaan keskittyi enemmän katsomaan kouluttajaa, joka keräsi rallyrataa pois. Mä en ottanut kovin pitkää etäisyyttä ja vähän pyörin itsekseni paikallaan. Sitten luoksetulo niin, että kouluttaja heitti leluja koiran ohi. Eka lelu lensi vielä kun koira istui ja loput kaksi koiran tullessa luokse. Rambo oli hieno! Kyllä se leluista kiinnostui ja viimeisen lentävän lelun kohdalla teki pienen kaaren katsoen lelua, ei kuitenkaan yrittänyt mennä sitä hakemaan vaan pelkästään katsoi ja muisti sitten, että oli tulossa mun luo :D

Otin myös kaikissa asennoissa koiran kiertoja ja kaikenmaailman härkkimisiä. Koskin Rapea sinne tänne ja kävelin sen yli ja nostin omia jalkoja sen pään yli ym, Rape tottuneesti oli paikallaan ja odotti koska mamma lopettaa pelleilyt :D Otin myös yhden paikkaistumisen (häiriönä muiden tekemät leluluoksarit), kerran Ramboa alkoi väsyttää ja meni maahan, mutta muuten hyvin. Lisäksi vielä kouluttaja leikitti/riehutti Ramboa hetken ja sen jälkeen tuli tekemään luoksepäästävyyden, Rambo istui tattina, vaikka juuri hetki sitten oli niin kivaa. Hieno mies!

Lopuksi harjoiteltiin jääviä ja Rambon kanssa tehtiin niitä juosten. Tai no, hölkäten hitaasti. Tehtiin seisomista ja istumista, meni jopa ihan kivasti. Seisomisissa tuli välillä pari ylimääräistä askelta, mutta yleisesti ottaen meni hyvin. Mä siis myös jatkoin hölkäten matkaani ja hölkäten palasin koiran viereen eikä Rape sitä juuri ihmetellyt (ei lähtenyt perään, tosin  pari kertaa Rambo siirtyi sivuun kun palasin viereen, mutta sitten treenattiin sitä). Istumisia ei olla paljon treenattu edes kävelyvauhdilla (paitsi siis BH-tyyliin, että pysähdytään ensin), joten alkuun taisin jopa pysähtyä ja sitten himmailin paljon käskyä antaessa, että Rape todella jäi istumaan. Ihan kivasti istumisetkin meni. Viimeiseksi otin vielä luoksetulon, ensin pari hämykäskyä eikä Rape mennyt halpaan. Oikealla käskyllä Rambo sitten tuli lujaa ja lähdin vielä karkuun, jolloin vauhti vain kiihtyi :) Kivat treenit oli ja Rambolla kivaa tekemistä :)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Näyttelyturneella Oulussa

Torstaina pakkasin auton täyteen tavaraa ja koiria ja lähdettiin huristelemaan Oulua kohti. Tommi ei päässytkään mukaan, joten mulla oli ihanasti ajettavia kilometrejä, yöh... Inhoan ajamista pitkillä matkoilla, mutta jotenkin matka menikin ihan rattoisasti. Pojilla taisi olla tylsää pysähdyksistä huolimatta, oliko tuo nyt ihme. Yövyttiin Haukiputaalla kivassa pienessä hotellissa ja pojat oli ihan innoissaan, kun vihdoin päästiin perille. Eipä siinä muuta jaksanut kuin käydä pissalenkillä ja antaa iltaruuat ja painua nukkumaan. Rambo meni vessaan kuorsaamaan ja Rölli nukahti puoliksi sängyn alle :D


Perjantaina oli ryhmänäyttely Virpiniemen liikuntakeskuksella, matkaa meillä oli vain kymmenisen kilometriä. Labbikset alkoivat vasta klo 11, joten ei ollut mikään kiire. Tuomarina toimi tuttu Harto Stockmari. Olin ilmoittanut Rambon käyttöluokkaan ja siinä meitä oli yhteensä neljä urosta.

Rambo oli ihan pelle! En tiedä mikä sillä oli, se ei ole käyttäytynyt noin edes junnuna (tai sitten aika on kullannut muistot... :D). Tai siis kyllä se muuten käyttäytyi, mutta tuomarin kanssa oli niin sählä pässinpää ettei tosikaan :D Mua hävetti ihan sikana enkä saanut Ramboa kunnolla järjestykseen, kun en kehässä voinut alkaa mitään kurinpalautusta pitämään. Olin varma, että EH tulee käytöksen takia, mutta ERI saatiin. Kilpailuluokassa oli myös kaksi muuta ERIn saanutta ja Rambo tuli toiseksi SA:n kera :) Ei mua niin paljon enää hävettänyt, kun näin miten muutkin käyttöluokan koirat olivat käyttäytyneet kehässä, samanlaisia hösöjä kaikki :D

PU-kehässä meitä oli vain neljä. Rambo onneksi esiintyi nätisti, se oli vain se tuomarin kopelointi liian jännää. Muulloin aina kun tuomari tuli katsomaan ilmettä niin kaikki jalat pysyivät maassa :D Rambo liikkui ihan kivasti tänään, parit laukat tuli tietysti. Hyvin Rambo myös jätti PU:ssa edellä juoksevan koiran omaan arvoonsa, vaikka tämä toinen juoksi Ramboa katsoen ja riuhtoen lähes koko ajan. Kyllä Rape sitä katsoi, mutta ei yrittänyt lähteä mukaan, vaikka provosoiva tilanne olikin. Muutenkin esiintymiset molemmissa kehissä meni hyvin, vaikka oli vieraita koiria molemmilla puolilla. Jotenkin tuntuu, että viime aikoina ollaan saatu olla yksin/väljästi kehässä. Rambo sijoittui hienosti kolmanneksi :) Mua alkoi jo naurattaa arvostelun viimeinen lause: "Tarvitsee harjoitusta ja ennen kaikkea kurinalaisuutta." Tottahan se sen esiintymisen perusteella olikin :D :D

Hotellille päästyämme otettiin pitkät päikkärit ja illalla käytiin uimassa läheisessä järvessä. Röllillä oli myös omaa kivaa, kun se päätti metsästää sängyn alle joutunutta tennispalloa. Hännänpää vain näkyi helmalakanan alta ja koko koira oli piilossa. Röpö just ja just mahtui sängyn alle ja välillä vaikutti siltä, että se jäi jo jumiin. Silti sinne piti mennä uudestaankin :D Röpö ei kyllä oikein näyttänyt arvostavan, kun halusin ikuistaa tilanteen ja häikäisin häntä salamavalolla..



 
Lauantaina suunnattiin Äimäraution raviradalle KV-näyttelyyn. Paikka oli aikas kiva ja tilava ja nurmella sijaitseva kehä oli mukavan kokoinen. Labbikset arvosteli norjalainen kasvattajatuomari Siv Sandö. Uroksia oli ilmoitettu kolmisenkymmentä, Rambo taas käyttöluokassa.
 
Rape oli onneksi oma itsensä ja esiintyi rauhallisemmin kuin edellispäivänä :D Liikkui reippaasti ja seistessä jalat nyt oli taas vähän miten sattuu. En aina saa Ramboa seisomaan kunnolla, vaan usein takakoivet venyy ja lantio näyttää entistä luisummalta ja koko koira ihan tyhmältä :D Rambo sai hienosti ERIn. Meidän lisäksi oli yksi toinen käyttöuros ja huomasin heti alkuun tuomarin katsovan sitä enemmän. Niinhän siinä sitten kävi, että Rambo sijoittui toiseksi (eilen taas voitettiin se toinen uros) ja saatiin vielä SA :) Paras uros -kehässä käytiin näyttäytymässä :D Kiva päivä taas ja arvostelussakaan ei ollut moitteen sijaa. Erityisen hieno oli lause "Body in excellent condition." :)
 
Tänään oli jälleen -ylläripylläri- vuorossa näyttelemistä samalla raviradalla. Labbikset tuomaroi jälleen kasvattajatuomari, belgialainen herra Philippe Lammens. Uroksia oli taas kolmisenkymmentä. Rambo tällä kertaa valioissa, yhteensä valioluokassa oli kuusi urosta. Mulla oli jotenkin paljon kotoisampi olo valioluokassa kuin oli noissa parissa käyttöluokassa, en tiedä miksi :D
 
Rambo ja Martti-ukki.
 
Rambo esiintyi nätisti ja rauhallisesti, pientä turnausväsymystä oli jo havaittavissa :D Tuomari tutki koiran melkoisen tarkasti ja arvosteli myös aika kauan. Rambo sai hienosti ERIn :) Kilpailuluokassa oli kaikki kuusi koiraa ja sen alussa tuomari taputti meille käsiään ja kehui kuinka laadukas luokka on kyseessä. Yleensä Rambo ei ole sijoittunut jos luokassa on ollut yli neljä valiota ja arvelin niin käyvän nytkin. Olinkin aika hämmästynyt, kun Rambo sijoittui hienosti neljänneksi ja sai vielä SA:nkin! :) PU-kehässä käytiin taas näyttäytymässä ja Rambo jaksoi viimeisillä voimillaan vielä vähän esiintyä ;)
 
 

 
Hienosti saavutettiin mun realistiset tavoitteet reissun tuloksiksi eli perjantaina PU-sijoitus, lauantaina luokkasijoitus + SA ja sunnuntaina tavoitteena oli pelkkä ERI, mutta sekin ylitettiin :) Hauska reissu oli muutenkin, hieman rankka toki. Kotimatkalle sain lähtöluvan vasta kun koko rotu oli arvosteltu, joten kotona oltiin vasta iltamyöhään :D Pojat painuivat heti nukkumaan ja luulen, että huominenkin menee aika rauhallisissa merkeissä :)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Jälkiä

Eilen pojat pääsi hierojalle, edelliskerrasta oli kolme viikkoa. Rölli hierottiin ensin ja pikkuherra pötkötteli melko rentoutuneena. Ihan juntturassa se kuulemma oli :( Tosin Röpö kyllä ui ihan hirveästi. Rambo oli muuten melko normaalissa kunnossa mitä yleensä kun pääsee hierottavaksi (eli pieniä jumeja jossain kohti, mutta yleisesti ottaen ok), mutta nyt oikea lapa oli ihan jumissa. Todennäköisesti se johtuu tuosta viime viikon ontumisesta, kun varasi enemmän painoa oikealle puolelle. Osittain myös bussimatka ja hankala häkkiin meno/tulo saattoi vaikuttaa.
 
Käytiin myös makkarajäljillä ja hyvin meni molemmilla! Rambolla oli neljä kapulaa ja kaikki ilmaistiin hienosti. Muutenkin ajo meni hyvin, parit jäljen kadotukset taisi tulla (nurmella oli muitakin jälkiä), mutta niistä selvittiin. Röllillä puolestaan oli vauhtia aika lailla, mutta silti se oli tarkka. Pari kertaa mietin vähän missä jälki menee, mutta Rölli olikin kulmassa ja hienosti jatkoi oikeaan suuntaan. Kerran - pari kadotettiin oikeasti jälki, mutta aina se löydettiin hetken etsimisen jälkeen.

Tänään mentiin metsään ja pojat sai ajaa kaksi varisjälkeä, jälkien päässä oli tällä kertaa pieni kauriinsorkka. Rambo ajoi taas mielenkiintoisesti.. Molemmat jäljet oli aika pitkiä ja kiemurteli ties missä. Ekan jäljen Rambo ajoi reippaasti. Lopussa sille tuli taas äitiä ikävä ja se tuli katsomaan missä mä olen. Nähtyään mut se lähti takaisin loppujäljelle ja löysi sorkan. Ihme tyyppi. Toka jälki meni huonommin. Heti alussa Rambo merkkasi, mistä en tykännyt yhtään ja lähetin uudestaan. Rambo seikkaili jäljellä ihan oikeaan suuntaan aina ja selvittikin sen loppuun. Jostain syystä ukkeli ei kuitenkaan edes ajatellut sorkalle menoa, vaan tuli sen ohi mun luo. Odottelin aikani josko Rape lähtisi takaisin matkaan, mutta ei. Lähetin sitten jäljen alusta uudestaan liikkeelle ja Rambo oikaisi samantien loppujäljelle. Jossain pöheikössä se kävi kakalla ja sitten seikkaili loppujälkeä pitkin, tällä kertaa sorkalle. Ihme tyyppi tosiaan. Molemmilla jäljillä Rambo hieman ihmetteli pikkusorkkaa ja aluksi meinasi haluta omia sen. Sorkan tuominen oli aika hidasta ja Rape yritti vähän pureksia sitä.

Röllin jäljet menivät tosi hyvin. Ekalla jäljellä Röpö ampaisi matkaan ja suoritti hienosti jälkeä pitkin. En nähnyt sitä aina ja yhdessä vaiheessa kuikuilin missä pikkumies menee. Samassa kuulin ihan eri paikasta läähätystä ja huomasin, että Röpö oli ehtinyt jo melkein jäljen loppuun :D Hirveä vauhti sillä oli päällä. Toinen jälki oli ihan metsässä, lähetin Röpön jäljelle enkä sen koommin nähnyt sitä. Ääni kyllä kuului, kun Röpö työskenteli ja lopulta näin sen tulevan tien viereen ja löytävän sorkan. Hieno vauva!  Molemmilla jäljillä Röpökin ihmetteli sorkkaa ja nuoleskeli sitä ym. Ei nostanut sitä omatoimisesti vaan vasta kun olin aikani kutsunut. No, ei haittaa mua.

Rambon tassuhaava alkaa olla jo tosi hyvä enkä itse ole enää huomannut ontumistakaan. Ulkona oon edelleen pitänyt rukkasta jalassa varmuuden vuoksi. Ollaan lenkkeilty paljon vähemmän nyt viimeisen viikon aikana tassun takia ja Rambosta näkee, kuinka se on vähän ihmeissään, mutta tyytyy tilanteeseen. Olen kuitenkin halunnut ottaa varman päälle, mutta nyt aletaan taas pikkuhiljaa palata normaaleihin lenkkimääriin. Ehkä tekee ihan hyvää ottaa välillä rennommin, onhan Rape kuitenkin pikkulenkeille päässyt ja saanut muutakin tekemistä :)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hieno päivä Karjaalla!

Tänään oli Karjaalla kaikkien rotujen näyttely. Jännitin viimeiseen asti päästäänkö Rambon kanssa lähtemään, mutta onneksi se liikkui jo hyvin. Näyttely oli Sisu Areenalla ja kehä nurmella. Olin kerrankin ekoja kehänlaidalla ja ehdin vielä hyvin tarkastella Rambon liikkumista. Uroksia oli ilmoitettu vain 11 ja Rambo oli ainoa valio.
 
Tuomarina toimi Pekka Teini, jolla ei olla ennen oltukaan. Tosi mukava mies, joka lopuksi kertoi aina "yleisölle" miksi sijoitti koirat kuten sijoitti. Tätä olisi kiva nähdä enemmänkin :) Rambo esiintyi aika kivasti. Vähän oli tuomari liian ihana, mutta seisoi ja liikkui hyvin. Rape sai ERIn ja SA:n, joten jatkettiin PU-kehään. Siellä oli vain yksi uros avoluokasta ja tuomari laittoi meidät heti kärkeen. Niinhän siinä sitten kävi, että Rambo otti ensimmäisen PU1-sijansa Suomesta! :)
 
 
Narttuja oli hieman enemmän ja siinähän se aika kului niitä katsellessa. Lopulta päästiin roppikehään, jossa narttujen voittajana oli hieno Strongline's Xantamaria, joka oli eilen ollut ROP Mikkelissä. Rambolla meni pää sekaisin ihanista nartuista, joita pyöri ympärillä kun odotettiin vuoroa kehän laidalla. Lisäksi kehässä juostessa herra oli ihan pöhkö ja heitti laukalle pari kertaa ja oli kiinnostunut nartusta. Narttu sitten voitti ja Rambo oli VSP :) Ihan hyvä, ei "tarvinnut" jäädä pitkäksi päiväksi kuumuuteen odottelemaan ;) Hieno fiilis päivästä ja hieno arvostelukin :)
 
 
 
Ramboa ei kiinnostanut poseeraaminen vaan hemaisevien tyttöjen tiirailu :D
 
Kotiin päästyämme käytiin uimassa poikien kanssa ja loppupäivän varsinkin Rambo oli ihan naatti, kuten kuvasta näkyy :D