sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Epistelyä

Nose work -hommat ovat edenneet tässä viikon aikana. Jatkettiin vielä "hajueroittelua" (lainausmerkeissä siksi, että yhtä hajuahan vain etsitään ilman häiriöhajuja). Rambon kanssa kokeilin kolmella snapsilasilla, mutta ei siitä oikein tullut mitään, kun Rambo kaatoi lasit ja työnteli niitä pitkin mattoa, ottipa pätevänä suuhunkin. Vaihdoin takaisin kahvikuppeihin ja meni paremmin. Rambolla oli vielä hiukan vauhti päällä eikä siitä kovinkaan huomannut milloin on oikealla kupilla, mutta naksu+palkka tietysti aina, eiköhän se pian ala yhdistää. Rölli oli oikein pätevä. Siitä huomasi jo, että on hajulla (heh heh!) hommasta. Haisteli hyvin kaikkia kuppeja ja oikeaa kuppia yritti kai vähän nuolla, kun tunki kuonon sinne.

Toisella kerralla tehtiin jälleen kolmella kahvikupilla. Rölli oli edelleen pätevä. Selvästi huomasi, milloin kupissa ei ollut tuoksua ja oikeaa kuppia "käsitteli" enemmän (työnsi kuonon ja yritti nuolla). Rambokin oli jo enemmän jyvällä. Vaikka se tunki kuonoaan milloin mihinkin kuppiin, niin selvästi se jo huomasi, milloin kupissa oli tuoksu (Rambokin yritti nuolla kuppia sisältä kunnolla). Molemmilla pojilla välillä rauhoitin hommaa hieman eli käskin odottaa, että vaihdoin kuppien paikkaa ja sitten sai etsiä. Välillä vain vaihdoin paikkaa kun pojat syöksyivät lentävän namin perään (etteivät näe) ja niin olen tehnyt tähän asti.

Pari kertaa tehtiin neljällä kupilla, kupit milloin mitenkin (rivissä, neliössä, jotenkin vain). Välillä taas käskin odottaa, kun vaihdoin järjestystä ja välillä sai heti jatkaa kun oli napannut namin. Pojat oli hyviä! Molemmilla jo erottuu selvästi, milloin ollaan oikealla kupilla, kuono pidetään kupissa ja yritetään nuolla sitä. Tyhjien kuppien haistelu on yleensä nopeaa ja tajutaan jatkaa etsimistä.

Keskiviikona päästiin pitkästä aikaa ohjattuun aksaan, kun käytiin Jessin treeneissä. Ranpo oli tietysti innoissaan! Rimat oli 45cm. Aloitettiin kevyesti vetämällä nollana koko rata :D Sen jälkeen en olisi jaksanutkaan enää juosta.. Alku meni yllättävän hyvin. Toka hyppy ei sinänsä ollut ihan linjalla, että sille piti kunnolla lähettää ja kuitenkin itse päästä ajoissa liikkeelle. Rambo lukitsi sen tosi hienosti ja mä ehdin ihan ok kolmosen taakse persjättöön, vähän olin siinä myöhässä, mutta sain kalastettua koiran ja takaakiertoon neloselle. Vitoselle Rambo irtosi ihan sikahyvin takaakiertoon ja puomille hyvin. Vapautin nopeasti ja Rambo haki itsestään seiskalle, sieltä tosi hyvin kasille ja taisin tehdä valssin ja putkeen. Putkesta Rambo kääntyi ja irtosi superisti kympille. Takaakiertoon 12:lle meni tosi hyvin, siitä suoraan 13-15. Ei mitään toivoa ehtiä 15:lle päällejuoksuun, vaan Rambo oli mua ennen hypyllä, sain sen kuitenkin hyvin putkeen. Kepeille ohjaus oli epämääräinen, mutta Rambo löysi kepit ja meni ne oikein. Ohjasin kepit vasemmalta ja loppuun tein valssin, meni hienosti. Yakaakierto 18:lle ja valssi/persjättö putkelle. Arvatenkin Rambo ei irronnut suorilta 20:lle, kun juuri hetki sitten oli kääntynyt putkesta, mutta pyörähdyksen kautta sain sen hypylle ja loppu"suorakin" hyvin, Rambo irtosi hyvin eikä edes pudottanut.

Jatko ei mennytkään yhtä hyvin :D Mulla painoi jalat ja keuhkot huusi hoosiannaa (en ole siis ikuisuuteen juossut rataa, enkä kyllä mitään muutakaan :D), joten ihan sen takia tuli mokia. Tehtiin pätkä 1-6 ja 3-4 väliin nyt valssi. Rambo meni 1-3 taas tosi hyvin. Valssi oli ihan myöhässä ja joudun kalastamaan koiran taas, mutta takaakierrot 4 ja 5 hyvin. Puomilta varasti, joten palautin. Otettiin uudestaan alusta ja nyt valssi oli vähän parempi ja puomillekin pysähtyi. 7-9 hyvä. Nyt ei enää mennyt kymppi hyvin, kun itse en mennyt tarpeeksi pitkälle sinne eikä Rambo enää irronnut sille vaan tuli ohi. Rambollakin taisi jo jaloissa painaa tai sitten se kävi niin kuumana. Jouduin pari kertaa ottaa uudestaan putkesta kympille ennenkuin onnistui. Hienosti Rambo irtosi 12:lle takaakiertoon, vaikka en ehtinyt kunnolla ohjaamaan vaan ennemminkin suullisesti ohjasin. Taaskaan ei toivoa ehtiä 15:lle, mutta hienosti sain taas putkeen. Sitten mokasinkin keppien kanssa pariin otteeseen, kun ohjasin taas vasemmalta, Rambo tuli putkesta vauhdilla ja paineli tokaan ja kolmanteen väliin. Lopulta ohjasin oikealta ja nyt Rambo meni hienosti kepit. 18:lta tuli rima alas (ja mun mielestä oli ainoa koko treenin aikana), kun tein persjätön sen jälkeen ja varmaan heiluin jotain omaani. 20:lle ei taaskaan irronnut ilman pyörähdystä, mutta loppusuora meni hyvin.

Oli tosi kiva käydä treeneissä ja meni jopa ihan hyvin. Yllätyin kyllä tuosta aloituksen nollaradasta :D Rambo lukitsi esteitä kivasti ja varsinkin takaakierrot oli hyviä. Eniten harmittaa nuo irtoomisongelmat 10:lle ja 20:lle sekä kepit, mutta ne oli sellaisia juttuja, jotka olisi onnistuneet paremmin, jos olisi parempi kunto ja voisi keskittyä ohjaamiseen ja ajattelemiseen sen sijaan, että tuntuisi kuin kuolema korjaisi pian.. Eniveis, kivaa oli ja tätä lisää! :)


Perjantaina käytiin aamulenkin yhteydessä tekemässä hakuruudut. Pari uutta damia on nyt hommattu ja ruutu olikin kuuden damin ruutu. Molemmilla pojilla eri kohdassa metsää ja kummallekin kävin heittämässä damit. Rambo oli ihan vauhti päällä, hirmuinen into oli ukkelilla ja damit löytyi hienosti. Vähän joitakin kannettiin omituisesti, mutta ei se haittaa :D Viimeistä damia piti hetken aikaa ihan etsiä, se oli uusi dami eikä varmaan vielä tuoksunut niin vahvasti/tutulta, mutta hienosti sekin poimittiin talteen. Röllillä oli sama juttu, tosi hienosti se teki hommia ja kaikki damit löytyi hienosti. Rölli on alkanut palauttamaan paremmin. Eihän se koskaan käteen asti tuo kuten Rambo, mutta tulee nykyään jopa jalkoihin asti ja vasta sitten tiputtaa, joskus saan onnekkaasti käteenkin. Röllin kanssa ei ole koskaan vaadittu käteen tuomista, koska ei ole taippareihinkaan menty sattuneesta syystä ja Röllille on hirveän luontaista pudottaa kantamukset maahan. Pääasia, että pikkumies saa nauttia noutamisesta (ja sehän nauttii!) :D

Iltapäivällä käväistiin pitkästä aikaa Kompassissa, kun siellä oli pienet drive-in -epikset. Ei olla ikuisuuteen käyty siellä enkä muista ollaanko koskaan aksattu tuolla nykyisellä pohjalla. Joskus muinoinhan siellä oli ihan kamala pohja, mutta sittemmin laitettiin parempi pohja. Kenttähän ei ole järin iso (vaikka nyt olikin molemmat kentät käytössä) enkä voisi siellä kuvitella treenaavani, mutta tuollainen lyhyt supermöllirata matalilla hypyillä oli ihan mentävissä. Rimat oli 35cm. Estevälit todella lyhyet pienen kentän vuoksi, mutta hyvää harjoitusta tälläinenkin. Pohja oli vähän liukas isolle ja vauhdikkaalle koiralle, mutta pikkukoirien kanssa tuolla on varmasti ihan hyvä treenata :)


Mentiin rata kahdesti. Lähtö oli vähän hassusti, kun koira piti istuttaa ihan seinään kiinni, että sai edes vähän etäisyyttä hyppyyn (ja silti Rambo hyppäsi lähes paikaltaan). Hienosti Rambo oli lähdössä. Rata meni aika kivasti. Ennen kolmosta piti jo kunnolla kääntää kroppaa, että koira kääntyi putkeen eikä jatkanut vikalle hypylle. Hyvin Rambo kääntyikin. Hienosti myös toiseen putkeen. Kasilta tuli vähän liian äkkinäinen käännös, kun en valmistellut koiraa, mutta ihan hyvin Rambo kuitenkin kääntyi. Hyvin taas putkeen. Sieltä oli tiukka käännös hypylle ja vähän tyhmästi vain odotin koiraa hypyn takana käsin hypyn yli. Rambo kyllä tuli hyvin hypylle, mutta rima tuli alas, kun oli niin äkkinäinen käännös. Vika hyppy hyvin.

Toka rata meni tosi kivasti ja puhtaasti. Lähtö taas nätisti ja hyvin sain käännettyä putkeen. Kasillakin ohjasin jo paremmin ja Rambo kääntyi hyvin, mutta pienesti liukastui alastulossa, kun oli vauhtia putkesta asti. Kymppiputkelta ohjasin nyt paremmin, menin putken päähän ja pyörittämällä ohjasin hypyn, se meni tosi hyvin. Oli hassua olla niin lyhyellä radalla ja matalilla rimoilla, mutta juuri hyvä pikkukisa meille tässä vaiheessa. Hauskaa oli :)

Rambo haluaa aina kaivaa treenikassista namipurkin :D 

Tänään episteltiin jälleen, meille uudessa paikassa KAT-tilassa Tuusulassa. Harmillisesti halliin ei mahtunut häkkejä, joten Rambo joutui odottelemaan autossa ja oli aika kylmä. Toki sillä oli takki koko ajan päällä ja lähes koko ajan oltiinkin lämppäämässä, mutta silti. Mentiin yksi startti supermölleissä ja kaksi mölleissä, kun siellä oli vain puomi eikä A:ta (kuin meille räätälöity siis!). 


Supermölliradalla rimat oli 40cm. Vauhtia ei Rambolta puuttunut ja sainkin pistää kunnolla töppöstä toisen eteen. Ukkeli oli tosi hieno! Kaikki rimat pysyivät ylhäällä, putkiin Rape irtosi tosi kivasti ja meni just sinne mihin ohjasin. Ysiputkeen mennessä oli vähällä ettei kääntynyt kyselemään (vaikka käskytinkin koko ajan), mutta irtosi kuitenkin sinne, vaikka en saattanut pitkälle, sillä tarvitsin etumatkaa. Loppusuorankin irtosi superhyvin, ei kääntynyt putkesta kyselemään vaan paineli vikalle hypylle. Ainoa virhe radalla oli kielto putkelle 13. Ohjasin sen vasemmalta eli olisin takaaleikannut putkeen. Otin edelliseltä hypyltä liikaa haltuun, kun pelkäsin, että menee väärään päähän putkea, mutta Rambo ei sitten tiennytkään mihin pitää mennä ja kääntyi juuri ennen putkea mua kohti enkä siitä saanut enää putkeen vaan otettiin uusi lähestyminen. Tosi kiva rata kuitenkin ja tyytyväinen olin :) 


Mölliradalla rimat oli 50cm ja muuri oli kyllä korkeampi. Treeneissähän me ollaan menty max. 45cm, mutta tosi hyvin Rambo hyppäsi tätäkin korkeutta. Ei silti ole mikään kiirus tai itse tarkoitus mennä korkeita treeneissäkään. Ekalla radalla ohjasin puomin oikealta ja odotin koiraa ekalta hypyltä eli koira meni edeltä puomille, halusin saada ylösmenon varmasti osumaan. Puomi menikin hyvin, käskytin kovasti alastulon, sillä Rambohan oli kisavireessä eli olisi varmasti helposti tullut läpi. Rambo hidasti alastulolla ja pysähtyi kiltisti, mä kävelin rauhassa "valssin" eli vaihdoin puolta ja vapautin putkeen. Rambo tuli putkesta hyvin hypylle, jonka takana tein persjätön. Se kyllä valui aika lahjakkaasti ja Rambo hyppäsi pitkäksi, sain kuitenkin kalastettua putkeen. Ehdin kivasti persjättöön putken loppuun, mutta jostain syystä kutosen rima lensi oikein lahjakkaasti pitkälle. Molempiin putkiin Rambo meni hyvin ja 9-10 hyvin, Rambo vähän hämmästyi kun ei ollutkaan rimaa. Putkeen jälleen hyvin ja ehdin taas kivasti persjättöön pituudelle. Olisin taas ohjannut putkeen takaaleikaten, mutta Rambo kielsi taas putkelle, vaikka mielestäni ohjasin selvästi. Uusi ohjaus putkeen ja loppusuora hyvin, muurista putosi palikka, mutta Rambo irtosi taas oikein hyvin loppuun asti. Saldona siis 15 virhettä.

Toisella radalla muutin pari ohjausta. Puomin ohjasin vasemmalta ja menin asemiin puomin ylösmenon puoliväliin. Rambo tuli hyvin puomille ja osui kontaktiin tälläkin kertaa. Alastulo oli hyvä, vapautin nopeasti. Nelosen taakse tein nyt valssin, joka toimi paljon paremmin, vaikka sekin olisi saanut tiukempi olla. Hyvin taas persjättöön putken loppuun ja kutoshyppy tosi nätisti. Putkiin jälleen hyvin ja 9-10 tosi siististi. Tällä kertaa pysyin pituuden oikealla puolella eli en yrittänyt takaaleikata putkeen ja vaikka vähän epäilin miten tulee onnistumaan, niin ensinnäkin ehdin itse hyvin ja Rambo sujahti putkeen ongelmitta, vieläpä oikeaan päähän. Itselle tuli hieman kiire loppusuoralle, mutta Rambo oli taas super, se painoi puhtaasti ja kyselemättä loppuun saakka! Tehtiin siis hienosti nolla :) Oltaisiin voitettu koko luokka, mutta oltiin ulkopuolisina, kun ollaan kisaava koirakko. 

Oli kyllä ihan huikea fiilis! Ensinnäkin meillä oli hauskaa :) Toisekseen oli molemmilta hyvää tekemistä eikä juurikaan tuntunut, että oltaisiin oltu tauolla niinkin kauan. Tauko on tainnut tehdä ihan hyvää, sillä Rambo hyppäsi aikas kivan näköisesti ja putkiin irtoaminen oli tosi siistiä, loppusuorasta puhumattakaan! Se on ihan mahtava tunne, joka hyvin menneestä aksaamisesta tulee <3 Jos viime viikolla oltiin putkirallissa ja möllirata tuntui vielä liian jännältä ja rimat korkeilta, niin nyt tuntui ihan omalta mennä möllirataa enkä mä rimakorkeutta edes ajatellut. 

lauantai 19. marraskuuta 2016

Nose workin aloitus

Viime viikonloppuna kävin Showhau Centerissä nose work -luennolla. Olin tässä joku aika sitten kiinnostunut lajista ja hyvään saumaan tuli tämä luento, tuoksukin saapui postissa pari päivää aiemmin. Rambon kanssa kun lähes kaikki kiinnostavat lajit on jo "tehty" niin tätä kokeillaan nyt, lisäksi Röllille oikein hyvää aktivointia. Ollaan nyt viikon mittaan treenailtu.

Aloitettiin homma tutustumalla eukalyptustuoksuun. Pojat saivat muutamat kerrat syödä ruokansa tuoksun välittömässä läheisyydessä, jotta oppivat yhdistämään eukalyptus -> namia. Seuraavaksi tehtiin pari kertaa niin, että pojat saivat tuoksua haistamalla namia. Istuin sohvalla, toisessa kädessä eukalla varustettu vanulappu ja toinen käsi vapaana nameille. Namia tuli heti, kun nenä kävi tuoksulla. Kumpikin pojista tajusi homman melko nopeasti. Rölli tuttuun tapaan otti tämänkin tekemisen hyvin vakavasti ja oli kovin suloinen pieni mies. Se tarjosi myös ensin maahanmenoa ja tassun antoa, kunnes tajusi homman. Rambo ei hirveästi tarjonnut mitään, kerran se yritti peruuttamalla onnistua ja muuten piti kontaktia. Ensin pidin tuoksua lähellä suurinpiirtein mun sylissä ja sitten käsi liikkui kauemmas/sivummalle, että koiran piti ihan liikkua sinne.

Seuraava askel oli kokeilla hajuerottelua. kaksi muovikippoa (lasisia ei ollut), joista toisessa oli reunassa huopatassun pala. Istuin lattialla, kipot lattialla myös (nurinpäin, ettei ota suuhun) ja naksuttelin oikean haistamisesta. Vaan tämähän ei sujunut, ei sitten ollenkaan :D Rambo hyöri ja pyöri kuin mikäkin ikiliikkuja, se tarjosi peruuttamista joka väliin, kun ollaan sitä lörtsylle pakittamista tehty viime aikoina. Lisäksi se tökki kippoja kuonollaan, mutta ei nenä auki vaan ihan vain siksi, että sai ne liikkeelle, yritti välillä ottaa suuhunkin. Joitakin hyviä haistelun näköisiä tilanteita oli, mutta enemmän oli vain sähläämistä. Rölli puolestaan päätti, että on parasta läntätä tassut purkkien päälle. Se kovasti yritti kippoja "kaivella" ja jouduin ihan kieltämäänkin. Lopulta otin kipot käsiin ja silloin Rölli tajusi vähän enemmän mitä pitää tehdä. Ihan hyvin se selkeästi jo haistoi eukatassun, vaikka tyhjääkin kippoa haisteli aika paljon. Molemmilla pojilla siis vaihtelin kippojen paikkoja, ettei koira tiennyt kummassa tuoksu on (sikäli mikäli sillä nyt olisi kovinkaan väliä ollut näiden näytösten perusteella :D). Mua myös vähän epäilytti, sillä palkan haju oli vahvana koko ajan (lenkkimakkara), että haistaako ne sitä eukaa sen "seasta" tms.

Toinen kerta hajuerottelua tehtiin kahvikupeilla, jotka toimikin paremmin. Tuoksu oli kupin pohjalla. Istuin jälleen lattialla ja kupit myös. Homma sujui jo vähän paremmin. Rölli ei yrittänyt tassulla kuin pari kertaa ja hienosti haisteli kuppeja. Mitään eroa ei koirasta huomannut, että kummassa kupissa tuoksu milloinkin oli, mutta aina oikean haistelusta naksu ja palkka. Rambokaan ei enää tarjonnut peruuttamista vaan aika hyvin haisteli kuppeja, vähän meinasi mennä kuppien työntelyksi. Ei siitäkään vielä huomannut kumpi kuppi oli oikea. Musta vähän tuntuu, että tässä menee vielä kauan ennen kuin saadaan homma toimimaan... :D

Keskiviikkona käytiin aksaamassa, Röllikin pääsi mukaan. Kerran se meni putkeen, muuten leikki narupallolla itsekseen ja välillä heittelin sitä. Hienosti se puuhaili omiaan eikä tullut kamalasti tielle. Oltiin takakentällä, siellä oli taas kivasti esteet. Rimat 45cm. Alkuun tehtiin muutamat välistävedot ja pakkovalssit, hyvin meni. Pieni irtoamistesti, pari hyppyä, suora putki ja kauempana vielä hyppy. Putkea edeltävältä hypyltä en päässyt ottamaan etumatkaa, joten olin vielä putken puolivälissä kun koira jo tuli ulos sieltä. Käskytin koko putken ajan eteen, mutta Rambo kääntyi mua kohti ja pyörähti, kunnes sain sen hypylle. Vaan seuraavilla kerroilla se ei kysellyt mitään vaan irtosi ihan todella hienosti hypylle. Pari kertaa heitin lelun ja vikalla kerralla oli namialusta palkkana.

Tehtiin puomia, joka itsessään meni tosi hienosti. Ei varastamisia ja palkkasin välillä. Puomia edeltävälle hypylle tein takaakiertoa persjätön ja valssin kanssa ja meni kivasti. Puomin vieressä oli myös putkensuu kutsuvasti, mutta Rambo ei kertaakaan erehtynyt sinne. Toisesta suunnasta tehtynä edeltävä hyppy oli takaakierto-päällejuoksulla, kokeilin molemmin päin kun este oli sopivasti. Mokasin itse ainakin kerran ja Rambo ei hypännyt, kun en ohjannut selkeästi. Pari kertaa taas Rambo lähti hypyltä ihan omia reittejään, lähistöllä oli putki (jonka suuaukko ei edes ollut sitä kohti), joka veti sitä puoleensa. Sainpahan huomata, etten katsonut koiraa koko ajan, jolloin se pääsi livahtamaan sinne. Sain kuitenkin ohjauksen toimimaan ja meni hyvin. Puomilta mentiin hypylle, jolle tuli vastakäännös ja siitä kepit (hyppy -> kepit n. 90 asteen kulma). Ekalla kerralla Rambo kielsi hypylle, mutta se oli toisaalta hyvä, sillä ainakin reagoi rytmitykseen :D Muuten se meni aina kivasti. Ekalla kerralla kepeille mennessä paahtoi vauhdilla ja meni toiseen väliin. Muuten meni oikein kivasti ja etsi oikean välin. Ja tosi upeasti pujotteli aina loppuun saakka, tykkään sen asenteesta tehdä keppejä.

Perjantaina käytiin tokoilemassa Akatemialla. Rambo oli ihan innoissaan :) Oltiin tietysti keskikentällä, josta saa esteitä siirrellä ja raivasin lähes kaikki pois. Aloitettiin zetalla, jota oli tarkoitus tehdä 1-2 toistoa ja sitten riittää. Vaan ei se ihan niin mennytkään. Rambo mokasi seisomisen todella monta kertaa, istui tai meni maahan. Tein yksittäisiä ja palkkasin onnistumisista, mutta zetassa se mokasi lähes aina. Lopulta tajusin, että se reagoi mun vartaloapuun eikä siksi jää seisomaan. Seisomisessahan mä katson vain eteenpäin ja annan käskyn ja seisominen on Rambolle ollut yleensä vahva. Istumisessa vilkaisen sivusilmällä koiraa ja suoristan selkäni pienesti, maahanmenossa mun pää vähän laskee käskyn aikana. Tälläisiä pieniä vartaloapuja, jotka ovat jääneet itselle "päälle" ja Rambo reagoi niihin näköjään aika voimakkaasti tai ehkä enemmän kuin käskyyn, jotka nekin on selvät eri asennoille. Tuli siis hinkattua zetaa ja asentoja aika paljon, mutta Rambo kesti sen hyvin.

Jatkettiin ruudulla. Merkille Rambo jostain syystä ei halunnut mennä tarpeeksi lähelle vaan jäi puoli metriä liian kauas ja jouduin korjailemaan muutaman kerran ennenkuin kelpasi. Itse ruutuun meno oli oikein hieno. Ruutu oli vasemmalla ja Rambo meni sinne vauhdilla ja pysähtyi hyvin. Kävin palkkaamassa ja otettiin vielä yksi lähetys, josta tein loppuun asti (maahan ja seuraamaan). Ramboa ei yhtään häirinnyt ruudun suunnassa oleva putken suu vaan se oli fokusoitunut ruutuun. Seuraavaksi ohjattu. Tein vain kahdella kapulalla, sillä tilaa ei ollut tarpeeksi ja kentän laidoilla oli tavaraa, joten halusin varmistaa onnistumisen. Rambo sai noutaa molemmat ja hyvin meni kumpikin suunta.

Perään tunnaria kolme toistoa. Ekalla kerralla oli rivissä ja Rambo huolimattomasti toi oman vieressä olevan. Toruin tuodessa, Rambo pysähtyi ja käskin uudestaan etsimään, nyt löytyi oma. Uudestaan rivi vähän taaempana ja kapula eri kohdassa. Rambo meinasi maistaa kapulaa, joka oli rivissä samalla paikalla kuin edellisellä toistolla oli oma, mutta hienosti haisteli kapulat ja toi oman. Lopuksi kapulat kellotaulussa ja keskellä oli kaksi kapulaa ristissä päällekkäin, oma oli se alimmainen. Rambo oli superhieno, haisteli kapuloita pari rundia, ei nostanut väärää vaikka ei heti omaa löytänyt ja lopulta toi oikean. Loppuun vielä ruutua oikealla. Merkki oli nyt hyvä ja ruutuunmeno myös. Kerran palkkasin ruutuun ja kerran tein kokonaan. Olipa kivaa tokoilla, täytyy käydä useammin! :) Ja Rambo oli täysin tokomoodissa, vaikka oltiin aksakentällä.

Rambo odottaa, kun vein ohjatun kapulat.

Tänään käytiin piiitkästä aikaa epiksissä JAU:lla. Osallistuttiin vain putkiralliin. Möllihyppärillekin olin ilmonnut, mutta en sitten mennytkään sille, kun rimat oli 50cm (joita ei olla vielä menty nyt) ja ajattelin, ettei ahnehdita liikoja heti aluksi. Rambo oli ihan elementissään, kun pääsi aksakisoihin! Se haukkui häkissä ja haukkui häkin ulkopuolella ja haukkui lähdöissä ja taisi haukkua radallakin :D Toinen oli niin innoissaan :) Ja vaikka yli puoli vuotta on edellisistä kisoista niin ei tuntunut yhtään oudolta vaan lähinnä siltä, että vihdoinkin päästään taas!


Mentiin kaksi kertaa rata. Tuo hypyn rima oli 10cm. Ekalla kerralla Rambo haukkui lähdössä niin paljon, että en olisi ihmetellyt jos se olisi varastanut. Ottaessani ekat askeleet sen viereltä se tuttuun tapaan liikahtikin istualteen haukun mukana ja kävin palauttamassa. Lähdön tein hieman lentävänä eli vapautin kun itse liikuin. Rambo oli tosi hieno! Se ei kertaakaan kääntynyt putkesta tultuaan mua kohti, vaikka ekalla putkella sitä pelkäsin, että tulee jalkoihin. Kolmoselta ei meinannutkaan mennä seiskaan vaan hienosti kääntyi neloseen. Neloselta jatkoi hienosti vitoseen, irtosi hyvin vaikka en mennyt lähellekään vitosen sisäänmenoa vaan olin puolivälin loppupuolella. Tätä vähän jännitin että irtoaako, mutta ei ongelmia. Hienosti 6 ja 7, sitten kasille tuli kielto. En ohjannut kunnolla ja kun sivusilmällä näin että olisi menossa putkeen niin käänsin katseen ja kropan jo seuraavalle putkelle. Rambo ei ollutkaan lukinnut kasia vielä ja tuli tietysti mun mukaan, oma moka. Huomasin vasta ysin suulle ehdittyäni, että koira onkin jo siinä :D Uusi lähetys kasiin ja valssilla ysin suulle. Hienosti Rambo kääntyi kasilta. Loputkin putket meni hyvin ja hypylle Rambo kääntyi kivasti, vaikka vauhtia suorasta putkesta olikin.

Toka rata meni oikein hienosti. Lähdössä Rambo oli hieman rauhallisempi ja nyt tein normaalin vapautuksen, eli kävelin paikoilleni, käännyin katsomaan koiraa ja kehuin ja vasta sitten vapautin, Rambo pysyi oikein hienosti. Putkiin Rambo meni tosi hienosti, tietysti tiesikin jo mihin ollaan menossa. Kasille ohjasin nyt tarkemmin ja sinne menikin hyvin. Kokeilin eri ohjausta ysille eli kun koira meni kasiputkeen niin itse menin ysin loppupäähän valmiiksi. Erään valssin yritin siihen sökeltää, mutta jotain ristiaskeleita se enemmän muistutti :D Siitä viis, Rambo tuli oikein hienosti ysiputkeen eikä ollut aikomustakaan tulla sen ohi. Loput putken myös hyvin, rima tuli kuitenkin lopuksi alas kun Rambo huolimattomasti laukkasi sen yli. Vaan eihän tuloksilla ollut mitään väliä, sillä meillä oli tosi hauskaa ja meni oikein kivasti pitkän tauon jälkeen :) Kyllähän se kisakärpänen taas muistutteli olemassaolostaan, on noissa vaan niin hauska käydä! 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Aksaa yyäm

Viime viikolla satoi ensilumi ja sitä on tullut lisää harva se päivä, joten uskottava kai se on, että talvi on täällä. Pakkasta ei onneksi ole muutamaa astetta enempää, joten ihan mukavat ilmat on ollut ulkoilla. Pojat tykkää kovasti lumesta ja kivempi se on iltasellakin lenkkeillä, kun ei ole niin pimeää. 

Rambon antura on jo kunnossa, ei siinä onneksi kovin pitkään mennytkään tervehtyessä. Viime viikolla ei kyllä tehty mitään. Jotenkin sitä on "laiskistunut" treenaamisten kanssa, kun ei ole mitään tavoitteita missään lajissa. Ja ehkä se on tämä pimeä vuodenaikakin, kun ei jaksa niin touhuta tuttuun tapaan. Ihan hyvä välillä vain ottaa rennosti :D

Tällä viikolla ollaankin sitten puuhailtu enemmän. Maanantaina käytiin kuivaharjoittelemassa vepeä :D Mä olin nimittäin saanut hyvän idean, miten voidaan alkaa jo opettelemaan uusia liikkeitä ennen kevättä. Ei muuta kuin pulkka mukaan ja ulos lumelle! No, hommahan ei mennyt ihan niinkuin olin suunnitellut, mutta alkukankeutta vain :D Aluksi Rambo sai vetää Tommia pulkassa (oikea vetoköysi siis pulkassa, ei pulkan oma naru :D). Hyvin Rambo tajusi idean, mutta pulkka oli tietysti aika painava lastinsa kanssa ja Rambo joutui vetämään sitä peruuttaen.

Tehtiin ensin pelkkää pulkan noutoa. Oltiin maalissa (ei tolppia vaan tokotötteröt) ja Tommi oli jokusen metrin päässä pulkassa. Lähetin Rambo hakemaan pulkkaa, Tommi antoi köyden ja Rambo veti pulkan maaliin. Ihan ongelmitta homma ei sujunut, välillä Rambo pudotti köyden ja piti uudestaan käskeä tai lähti vetämään väärään suuntaan tms, mutta pääasiassa homma sujui ihan kivasti, Rambo toi pulkkaa maaliin ja sain köyden käteen.

Seuraavaksi vientiä, ostin lasten uimarenkaan ja siihen köysi kiinni :D Eihän se sama ole kuin vähän painavampi pelastusrengas, mutta ajanee asiansa. Rambo ei aluksi meinannut ottaa köyttä suuhun, mutta sitten tuntui muistavan jutun, otti köyden ja vei Tommille. Tehtiin toistoja muutama ja joka kerta Rambo pudotti köyden niin, ettei Tommi saanut sitä heti käteen vaan joutui käskeä nostamaan. Hienosti Rambo tuli joka kerta takaisin mun luo eikä ollut kiinnostunut renkaasta tai köydestä.

Lopuksi vielä kahden veneen liikettä eli jätin Rambon istumaan ("toiseen veneeseen"), Tommi oli pulkassa puolivälissä ja itse olin maalissa. Rambo ei ollenkaan tajunnut hommaa :D Kutsuin sitä ja käskin tuomaan pulkan, mutta Rambo juoksi Tommin ohi mua kohti ja vasta käskytyksestä (taisi Tommi kutsuakin) kääntyi takaisin ja meni pulkalle. Loppu meni samoin kuin pelkässä pulkan noudossa eli köysi putoili välillä ja suunta oli välillä väärä, mutta ihan ok meni. Aikamoista sekamelskaa oli koko treeni, mutta eiköhän siitä jäänyt jotain muhimaankin Rambon pääkoppaan ja sain itse tietää mitä pitää ehkä tehdä jatkossa toisin :)

Tiistaina käytiin aksaamassa. Oltiin taaimmaisella kentällä, jossa on nykyään myös tekonurmi. Siellä on aina rata, jota ei saa muuttaa, mutta hyvin saatiin treenattua. Ei toki tehty rataa, mutta jokunen este kerrallaan. Rimat oli 40cm. Kahdella vierekkäisellä hypyllä tehtiin välistävetoa ja takaakiertoa molemmista suunnista. Meni aika kivasti, välistävedoissa ei muistaakseni mitään ongelmia, takaakierroissakaan ei sitten kun kartturi ohjasi kunnolla (koira oli vielä välistävetomoodissa :D). Tehtiin keppejä, jotka oli seinän vieressä eli suoria lähestymisiä. Tehtiin molemmista suunnista hypyn kautta erilaisia ohjauksia ja meni tosi kivasti. Vain kahdesti meni tokaan väliin, ihan ekalla kerralla kun kaasutti sinne ja kerran kun punkesin sen vahingossa. Muuten ihan tosi hienoja keppejä. Muisteltiin myös puomia ja keinua. Tosi hyvin meni, ei kertaakaan varastanut ja oikein hienosti pysähtyi ja palkkasin osan.

Tänään käytiin jälleen aksaamassa, oltiin keskikentällä. Siellä oli esteitä valmiina ja vähän siirtelin niitä. Rimat 40cm. Alkuun mentiin parit kerrat rengasta, hyvin meni. Tehtiin pientä pätkää, jossa oli puomi (oikein hienosti joka kerta, palkkasin välillä), pari putkea ja hyppyjä. Ohjauksia hypyillä oli tänään lähinnä takaakiertoa saksalaisen ja päällejuoksun merkeissä. Harjoiteltiin myös ihan pelkästään saksalaista, kun olin jo unohtanut sen. Luulin nimittäin ensin tekeväni saksalaista, kunnes tajusin ettei ohjauspuoli muuttunutkaan vaan tein vain päällejuoksua :D Tosi kivasti Rambo muisti homman, vain pari kertaa taisi jättää hyppäämättä mutta sehän oli vain mun moka. Tehtiin myös keinua ja keppejä, itseasiassa keinulta kepeille. Lähestyminen oli suora, mutta siirsin keppejä pari kertaa, että välimatka muuttui ja Rape joutui kunnolla katsomaan mihin menee. Superisti meni, kepit aina oikein ja keinukin hienosti! Eri ohjauksia tein taas ja kaikki meni kivasti.

Rambolla oli myös kontrollikäynti lääkärissä. Jotenkin liikkistä, kun iso mies on aivan onnessaan päästessään lääkäriin :D Hän oikein itse ilmoittautui tiskille. Puntari näytti 36,8kg eli vajaa kilo on tullut tässä neljän viikon aikana lisää. Eipä ne lihakset kovin nopeasti palaakaan ja hyvä, ettei läskinä tule kilot, mutta saa silti syödä edelleen hieman enemmän. Rambon korvat on nyt tosi puhtaat ja korvanäytettä varten joutui vähän jopa kaivelemaan korvaa. Näytteessä näkyi normaalia vahaa ja pari hiivaa, mikä on kuulemma myös normaalia. Nyt lopetettiin dieetin eka vaihe ja siirryttiin haastevaiheeseen. Parin viikon ajan syötetään kaikkea mitä ennenkin on syönyt ja sitten kontrolliin. Jos oireet palaavat niin kyseessä on ruoka-aineallergia, jos ei palaa niin sitten ei välttämättä ole mitään allergiaa (sen näkee ajan kanssa jos oireet palaa joskus myöhemmin). On myös mahdollista, ettei mitään allergiaa tai atopiaa ole ollenkaan vaan korvatulehdus vain oli kroonistunut ja nyt se on saatu kortisonilla kunnolla pois.