sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Vepekausi käyntiin!

Maanantaina vepen kuivatreeniä. Oltiin Kurkimäessä parakkikoulun hiekkakentällä, parakit siis reunustivat meidän treenialuetta. Aloitettiin luoksetuloköydenhaulla ja sehän meni aivan persiilleen, Rambo ei tuntunut muistavan koko hommaa. Jätin Rambon istumaan ja menin paikalleni, Tommi köyden kanssa puolivälissä vasemmalla. Kutsuin Rambon aina käsiä heilauttamalla ja "Rambooo", kuten vepessä oikeastikin. Rambo tuli tuhatta ja sataa luokse eikä puhettakaan köyden hakemisesta. Tehtiin monta toistoa ja mä käskytin tuomaan ja näytin kädellä, mutta Rambo se vain paahtaa eikä millään meinaa kääntyä Tommin luo. Se kyllä pysähtyi lähes aina ja käskytin uudestaan, mutta ei tajunnut Tommia yhtään. Tommi ei kutsunut eikä heittänyt köyttä, koska ajattelin ettei Rambo tarvitse sitä apua. Lopulta Rambo kerran onnistui menemään Tommin luo ja toi köyden ja ajattelin, että nyt se muisti homman. Vaan eipä muistanut, seuraavaksi taas tuli Tommista ohi. Kyllä se sitten jotenkin alkoi toimimaan ja Rambo hienosti kääntyi hakemaan köyttä ja toi sen, mutta en tiedä miksi oli nyt niin vaikeaa. Ehkä Rambolle oli liikaa häiriötä ympäröivistä parakeista ja niiden rappusista, ehkä luoksetulomatka oli liian pitkä ja mä vielä olin juosten mennyt omalle paikalleni, en tiedä. Saatiin siis vasemmalle tehtyä jokunen onnistuminen ja sitten vaihdettiin Tommi oikealle. Tässä Rambo muistaakseni heti ekalla kerralla tajusi mennä hakemaan köyden. Tehtiin vain pari-kolme toistoa, kun meni hyvin. Kerran Tommi meni seisomaan rappusille ja sieltä heitti köyden, tehtiin tämä sekä oikealle että vasemmalle ja ne meni hienosti myös.

Loppuun kolme vientiä, rengas oli köydessä kiinni. Tommi oli joka kerta eri rappusilla istumassa, Rambo hienosti aina lähti vientiin. Ekalla kerralla hienosti köysi Tommille käteen, tokalla kerralla pudotti, mutta nosti heti itse ja vikalla kerralla käteen ja Rambo luuli pudottaneensa sen ja yritti uudestaan antaa köyttä käteen :D Kahdella ekalla kerralla kun kutsuin Rambon takaisin niin se otti köydestä kiinni, mutta jätti hienosti käskystä ja vikalla kerralla ei yrittänyt ottaa köyttä.

Tiistaina vuoden ekat vepetreenit, jihuu!! Oltiin Routiolla. Ei kyllä treenattu vielä kunnolla, kun on ollut tosi viileä kevät ja vesi vielä kylmää. Rambo saa niin helposti vesihännän keväällä ja syksyllä, että en ole edes uittanut sitä vielä ollenkaan. Pestiin siinä veneet ja muuten laitettiin kamoja ja treenattiin kaksi kierrosta. Ensin Rambo sai mennä Anskun kanssa soutelemaan. Reippaasti hyppäsi veneeseen ja istui siellä nätisti. Hihna oli varmuuden vuoksi pannassa, en tiedä pitikö Ansku siitä kiinni. Kävivät soutelemassa jonkun matkan päässä ja pari kertaa pysähtyivät. Pari kertaa huudettiin häiriönä "käsky", mutta eihän Rambo edes yrittänyt loikata veteen. En tiedä oliko syynä sitten se, ettei se edes ole uinut vielä vai kenties se, että Anskulla oleva palkkapurkki oli kiva, mutta joka tapauksessa Rambo istua kökötti nätisti paatin pohjalla. Rambo sai siis tietysti palkkaa välillä.

Toisella kerralla Rambo sai tehdä köyden vientiä rannassa olevaan veneeseen. Vene oli vedessä, mutta ihan rannassa eli Rambo ei uinut, vähän kasteli jalkoja. Lähetin kauempaa rannalta, matkaa joku 15m. Tehtiin kolme lähetystä ja jokaisella Rambo lähti tosi kivasti viemään. Heiska oli veneessä vastaanottamassa köyttä. Siinä mielessä rannassa olo oli huono, että Rambo kiipesi veneen ponttoonia vasten joka kerta, että pääsi lähemmäs apparia. Mutta toisaalta, mitä siitä. Ekalla kerralla Rambo taisi luovuttaa köyden hyvin, mutta en sitten ollut neuvonut Heiskaa kunnolla ja Heiska antoi koko namipurkin Rambolle, kun piti antaa vain yksi nami :D Ihmettelin että mitä Rambo oikein puuhaa kun avonaista namipurkkia alkoi kantaa ja jäi syömään siihen rantaveteen. Lopulta jouduin hakemaan koiran pois kun se ei kuunnellut mitään. Seuraavilla kerroilla Heiska osasi antaa vain yhden namin :D Muistaakseni tokalla kerralla Rambo pudotti köyden ennen kuin Heiska sai sen käteen. Olin neuvonut, että ei tee mitään ja on hiljaa, Rambo saa itse nostaa köyden takaisin ja niin se tekikin, vaikka tosiaan pudotti köyden namin toivossa. Vika vienti oli muistaakseni ihan hyvä. Muistaakseni Rambo ei millään kerralla yrittänyt ottaa köydestä kiinni, kun kutsuin takaisin. Oli ihan huippua päästä taas vepeilemään! Kunpa vedet nyt nopeasti lämpenisivät niin päästään kunnolla treenaamaan :)

Torstaina poikien korvakontrollit, Kaimion Mirjalla taas. Röllin korvat eivät olleet vielä täysin kunnossa. Korvakäytävät oli hieman kosteat (tietysti, kun niihin on laitettu joka päivä tippoja) ja seinämissä oli hieman tummaa eritettä. Tilanne oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin viimeksi ja korvaeritteessä ei ollut mikrobeja. Saatiin ohjeeksi laittaa Röllillekin Betnovatia, viikko joka päivä ja viikko joka toinen päivä. Lisäksi Röllin vej oleva ajeltu kohta on ollut viime kerrasta asti ärtynyt ja nyt saatiin lisää Isadermia, joka auttaa lähes kaikkeen.

Rambolla puolestaan korvat oli tosi siistit eli possu käy myös. "Korvat hienot, ei tulehdusta. Eritteessä ei merkittäviä löydöksiä (hieman hiivaa)." Seuraava ja todennäköisesti viimeinen kokeilu on kananmuna ja maitotuotteet, ne voi testata yhtä aikaa. Tähän mennessä kun ei ole mitään allergisoivaa oikein löytynyt, paitsi kala hieman, niin alan kallistua viljan puoleen. En kyllä tiedä jaksanko sitä enää testata, vaikka tässä samassahan sekin menisi. Ehkä sen voisi jos kaikki viljalajit voi testata kerralla, niin saisi selvyyden siihenkin. Sitten jos ei sekään aiheuta mitään niin saa jäädä mysteeriksi, sen verran on kuitenkin ruoka-aineita kokeiltu ja riittävä ruokavalio saatu koottua.

Rambon etutassujen valeanturajutut on nyt aiheuttaneet vaivaa, tai lähinnä se vasen tassu. Viime sunnuntaina näyttelyn jälkeen alkoi ontuilemaan sitä ihan yhtäkkiä ja selvästi kyse oli tassusta eikä muusta. Rambo ontui melkein joka päivä vaihtelevasti. Mirja katsoi kaikki tassut ja takatassut ovat kunnossa, niihin ei yleensä tuota muodostukaan kun on etutassujen vaiva. Vasen on tosiaan pahempi, oikeassakin on jonkin verran valeanturamuodostusta. "Ihon pintanäytteessä kokkibakteereita. Bakteerien ylikasvu iholla." Nyt täytyy pestä tassuja Malasebilla pari kertaa viikossa, kunnes punoitus vähentyy. Saatiin myös Cortavance-kortisonisuihke tassuihin, viikon verran joka päivä ja viikon verran joka toinen päivä. Voiteita Mirja ei suositellut käytettäväksi, sillä ne saattavat hautoa tassua. Katsotaan nyt mihin päästään näillä hoidoilla. Parin viikon päästä taas poikien kontrolli.


Kuivatreenailtiin vepeä lisää samalla parakkikoulun pihalla. Tai ensin avoimella kentällä yksi köydenhaku molempiin suuntiin. Ekalla kerralla Rambo oli heti kartalla, hienosti koukkasi oikealle Tommin kautta ja toi köyden. Toisella kerralla Tommin ollessa vasemmalla Rambo jotain sekoili, jäi pyörimään lähtöpaikkansa lähistölle ja sain pari kertaa kutsua sitä ja näyttää kädellä ennen kuin Rape tajusi ja meni Tommin luo. Siirryttiin koulun pihalle ja tehtiin vielä yhdet köyden noudot kumpaankin suuntaan Tommin ollessa rappusten yläpäässä ja sieltä heitti köyden. Oikealle meni taas tosi hienosti heti kerrasta, mutta vasemmalle ei. Rambo jotenkin jäi taas pyörimään lähtöpaikan lähistölle ja piti pari yritystä tehdä, ennen kuin tajusi homman. Jännä juttu, maanantaina Rambo tuli suoraan luokse ja nyt se ei meinannut lähteä liikkeelle. Ehkä sitä vain sekoitti erilainen treenipaikka tjtn.

Tehtiin myös vientejä, kaksi kumpaankin suuntaan. Ensin Tommi istui rappusilla (vas. kuva) ja ne viennit muistaakseni meni ihan ongelmitta. Sitten Tommi istui tasanteella ja Rambon piti tuosta reunasta antaa köysi, tämä siis mukaili venettä, kun oikeasti piti kurkottaa vähän ylöspäin. Vasemmalle tehdessä Rambo heti tajusi, että nyt ei mennäkään rappusille vaan tuohon eteen. Sen sijaan oikealle mennessä Rambo meni rappusille, muttei uskaltanut kiivetä niitä, kun ne oli sellaiset ritilämäiset. Annoin Rambon hetken pohtia seuraavaa siirtoa ja Rambo pääsi köydestä irti ja meni tuosta edestä Tommin luo ja yritti saada palkkaa. Käskytin Ramboa uudelleen viemään, mutta se ei millään tajunnut enää ottaa köyttä suuhun. Lopulta tehtiin kokonaan uusi toisto ja nyt Rambo meni suorilta oikeasta kohdasta ja muutenkin meni hyvin.

Klikkaamalla isommaksi

Eilen oli ryhmänäyttely Koski Tl:ssä, ihan uusi paikka meille. Ihan kivalla paikalla, jonkun koulun kentällä ja tilaa oli hyvin sekä kehässä että ulkopuolella. Tuomarina tuttu Pekka Teini, joka on Rambosta tykännyt VSP:n ja ROP:n verran, joten tottakai lähdettiin taas kokeilemaan onneamme. Uroksia oli ilmottu 24 ja valioissa meitä oli kolme.

Rambo esiintyi kivasti ja reippaasti. Tuloksena ERI ja kilpailuluokassa "tämä on järjestys" eli Rambo hienosti voitti ja sai SA:n :) PU-kehään eteni yhdeksän koiraa ja siellä kestikin aika kauan tuomarin tehdessä valintoja. Juostiin kerran ja seistiin kauan, kunnes lopulta oltiin neljän viimeisen joukossa. Ehdin jo toivoa parasta, mutta tuomari tuli vielä katsomaan ilmettä ja laittoi käyttöluokan koiran meidän edelle. Rambo oli siis PU2 ja tuomari tuli vielä sanomaan, että pää saisi olla vahvempi/leveämpi, muuten tosi hieno koira. Tuosta päästä hän on ennenkin sanonut. Voi harmitus, olipa lähellä taas.. Vaikka olihan se hieno tulos kuitenkin :) Lopuksi esitettiin kasvattajaryhmä kokoonpanolla Rambo, Olli, Martti ja Leo ja tultiin toiseksi KP:n kera.

Tänään käytiin vuoden ekoilla makkarajäljillä. (Tai makkaraahan mä en enää pojille syötä, ennen eliminaatiodiettiähän mulla oli perus lenkkimakkara jälkinamina ja muutenkin palkkana kaikessa, vepessä myös nakit ja kissanmärkäruoka. Nyt kuitenkin mennään Naturis Fresh Meatilla, se sopii Rambolle ja varmasti maistuu paremmalta ja mikä tärkeintä, siinä ei ole mitään ylimääräistä.) Käytiin meidän vakkarinurtseilla Mellunmäessä, joskaan nurmikko ei ollut vielä kasvanut kovinkaan paljoa. Talloin silti jäljet ja olihan pojat innoissaan päästessään ajamaan ne. Mä en todellakaan nähnyt missä jäljet menee, joten oli vain luotettava koiraan. Molemmat ajoi kuitenkin ihan kivasti, joitakin jäljeltä poikkeamisia tuli ja kulmat (molemmilla muutamat) meni vähän pitkiksi, mutta pääasiassa hyvää tekemistä varsinkin ekoiksi jäljiksi ja noin lyhyelle nurmelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti